YIT ja Atria Oyj ovat allekirjoittaneet sopimuksen valmisruokatuotantolaitoksen rakentamisesta Nurmoon, Seinäjoelle. Sopimuksen arvo YIT:lle on noin 13 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden ensimmäisen neljänneksen tilauskantaan.
YIT vastaa valmisruokien tuotantolaitoksen laajennusosan uudisrakennuksen rakentamisesta.
Rakennustyöt on käynnistetty ja rakentaminen on edennyt peruskiven muuraukseen, joka järjestetään maanantaina 19.1. Atrian Nurmon tuotantolaitoksella pääministeri Petteri Orpon johdolla. Rakennustöiden on määrä valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä.
📍 Sijainti: Nurmo
🏗️ Rakennuttaja: Atria Oyj
👷 Rakennusliike: YIT
🏢 Kohde: Valmisruokatuotantolaitos
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 13 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Rajamäenkylän tuulivoimahanke sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Isojoen ja Karijoen kuntien alueella.
Hanke käsittää yhteensä 54 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu kokonaisteho on noin 367 megawattia. Yhden voimalan kokonaiskorkeus on 250 metriä. Voimaloista 42 sijoittuu Isojoen ja 12 Karijoen alueelle. Lisäksi hankkeessa rakennetaan 400 kilovoltin voimajohto tuulipuiston sähkönsiirtoa varten. Tuulipuisto liitetään kantaverkkoon Fingridin uuden Honkajoen sähköaseman kautta.
Rajamäenkylän rakentamisen investointipäätös tehtiin maaliskuussa 2025. Tuulipuiston on määrä valmistua vuonna 2028. Valmistumisen jälkeen OX2 jää tuulipuiston omistajaksi sekä vastaamaan sen teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista. Tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto tulee olemaan noin 1,25 terawattituntia, joka vastaa noin 250 000 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta (5 000 kWh/kotitalous).
Tuulipuiston rakennustyöt ovat käynnissä. Tuulipuistossa rakennetaan muun muassa tieverkostoa sekä tuulivoimaloiden nostokenttiä ja perustuksia. Käynnissä on myös tuulipuistoalueen sähköaseman rakennustyöt. Lisäksi rakenteilla on 400 kilovoltin voimajohto tuulipuiston sähkönsiirtoa varten. Tuulivoimalat pystytetään vuoden 2027 aikana.
📍 Sijainti: Isojoen ja Karijoen kuntien alueella
🏗️ Rakennuttaja: OX2
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Tuulivoimahanke
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2027
Keski-Suomen Betonirakenne urakoi tuulipuiston infran Soinissa. Yritys on ollut rakentamassa yhteensä 38 tuulipuistoa.
Keski-Suomen Betonirakenne (KSBR) on sopinut uusiutuvan energian yhtiön OX2:n kanssa Korkeamaan tuulipuiston rakentamisesta Soinin kuntaan Etelä-Pohjanmaalle.
📍 Sijainti: Soini
🏗️ Rakennuttaja: OX2
👷 Rakennusliike: Keski-Suomen Betonirakenne (KSBR)
🏢 Kohde: Tuulivoimahanke
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
NRC Group on valittu pääurakoitsijaksi OX2:n Salo-Ylikoski tuulivoimahankkeeseen Kauhavalle. NRC Group toteuttaa tuulipuiston tieverkoston, perustukset, tuulipuiston sisäverkon sekä sähköaseman suunnittelun ja rakennustyöt. Hankkeen valmistelevat työt ovat jo osittain käynnistyneet ja varsinaiset työt aloitetaan ensi vuoden alussa. Tuulipuiston rakentamistyöt valmistuvat vuoden 2026 loppuun mennessä ja sähköaseman osalta rakentamis- ja asennustyöt saadaan valmiiksi vuoden 2027 keväällä.
Salo-Ylikoski tuulivoimahanke sijaitsee Kauhavalla Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Tuulipuisto tullaan liittämään Fingridin 110 kV:n Seinäjoki-Hirvisuo voimalinjaan, joka kulkee noin kolmen kilometrin päässä hankealueen länsipuolella. Voimajohdon varteen rakennetaan puiston oma sähköasema, jonne sähkö siirretään maakaapelilla hankealueelta. Valmistuttuaan tuulipuisto tulee vuositasolla tuottamaan energiaa noin 146 GWh, mikä vastaa noin 29 000 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta (5000kWh/v).
📍 Sijainti: Soini
🏗️ Rakennuttaja: OX2
👷 Rakennusliike: NRC Group
🏢 Kohde: Tuulivoimahanke
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Solarigo rakentaa teollisen mittakaavan aurinkopuistoa Kuortaneen Honkisaarennevan entiselle turvetuotantoalueelle turvetuotannon päätyttyä
Hankealueen pinta-ala on noin 50 hehtaaria, ja puiston arvioitu vuotuinen sähköntuotanto on enintään 31 GWh. Tämä vastaa yli 1 500 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Aurinkopuisto kytketään sähköverkkoon 31,5 MVA:n sähköaseman kautta. Rakentaminen käynnistyi marraskuussa 2024, ja käyttöönotto tapahtuu viimeistään helmikuussa 2026.
📍 Sijainti: Kuortane, Honkisaarenneva
🏗️ Rakennuttaja: Solarigo
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Aurinkopuisto
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2024
Lapti suunnittelee ja rakentaa Hoivatiloille kaksi uutta ikäihmisten hoivakotia Seinäjoelle ja Kuopioon. Hoivakotien palveluntuottajaksi tulee Attendo. Kohteiden rakentaminen on käynnistynyt marraskuussa, ja hoivakodit valmistuvat loppuvuodesta 2026.
Seinäjoen Tanelinrannan kaupunginosaan nousevaan hoivakoti Pikkukäpälään tulee asukaspaikkoja 44 ja Kuopioon Pirtin kaupunginosassa sijaitsevaan hoivakoti Pirtinkaareen 40.
Molemmat hoivakodit ovat puurakenteisia, yksitasoisia ja laajuudeltaan reilu 1 700 m2. Seinäjoella sijaitseva hoivakoti Pikkukäpälä lämpiää maalämmöllä.
📍 Sijainti: Seinäjoki
🏗️ Rakennuttaja: Lapti
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Hoivakoti
🏠 Asuntoja: 44
📐 Kerrosala: 1700 m2
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025