📍 Sijainti: Noormarkku, Pori
🏗️ Rakennuttaja: Forcit
👷 Rakennusliike: Skanska Talonrakennus
🏢 Kohde: TNT-tehdas
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: noin 200 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Entinen Hiirijärven koulun kiinteistö Harjavallassa aiotaan purkaa. Rakennustarkastaja on myöntänyt rakennukselle jo purkuluvan, mutta lainvoimaiseksi lupa tulee vasta helmikuun puolivälin jälkeen.
Koulutyö Hiirijärven koululla päättyi keväällä 2013. Sen jälkeen kaupunki laittoi 1950-luvulla valmistuneen rakennuksen myyntiin. Urheilukenttä- ja kaukaloalue jäivät edelleen kyläläisten yhteiseen käyttöön.
📍 Sijainti: Harjavalta
🏢 Kohde: Koulu
📅Purkamisen aloitus: 2026
Solarigo Systems Oy selvittää edellytyksiä aurinkopuiston rakentamiseksi Kokemäen Kuurolan alueelle, Juutinsuolle. Hanke on alkuvaiheessa, rakennuslupaa tai investointipäätöstä ei vielä ole. Solarigo on aloittanut hankkeen luvittamisen kannalta keskeisten selvitysten tekemisen ja tilannut alueelle mm. luontotyyppi- ja kasvillisuusselvityksen, joka on parhaillaan menossa. Alueella tarkastellaan myös erityisesti suojeltavien ja uhanalaisten eliölajien sekä muiden huomionarvoisten lajien tärkeät tai mahdolliset elinympäristöt.
Selvitysten valmistututtua Solarigon tavoitteena on hakea kunnalta aurinkopuistolle suunnittelutarveratkaisua, jonka jälkeen haetaan rakennuslupa. Hankealue on tällä hetkellä noin 40 – 50 hehtaaria ja se koostuu suopohjaisesta talousmetsästä, ja osittain pellosta. Aurinkopuisto voi olla tuotannossa aikaisintaan vuoden 2026 aikana. Hankkeen investointiarvo on noin 25 miljoonaa euroa. Toteutuessaan hankkeella on paikallisesti työllistävä vaikutus rakentamisen aikana esimerkiksi maansiirto- ja sähköalalle. Lisäksi kunta saa aurinkopuistosta voimalaitosveron mukaista tuloa. Aurinkopuiston taloudellinen käyttöikä on noin 35 – 40 vuotta.
📍 Sijainti: Kokemäki, Kuurola
🏗️ Rakennuttaja: Solarigo Systems oy
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Aurinkopuisto
📐 Hankealue: noin 40 - 50 hehtaaria
💰 Arvioitu kustannus: noin 25 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Nuorison monitoimitalo valmistuu keväällä 2027. Kustannusarvio lähes viisi miljoonaa euroa. Nuorisotalo-työpajalle louhitaan rakennuspaikka Itsenäisyydenkadun ja Teinitien läheisyyteen.
Kaupungin budjettivuoden 2026 rakennusinvestoinnit ovat startanneet Papinpellon nuorisotalon ja nuorten työpajan perustusten valmistelulla Raumalla. Kaupunki rakennuttaa nuorison vapaa-ajan, harrastusten ja työpajan käyttöön monitoimitalon.
📍 Sijainti: Rauma
🏗️ Rakennuttaja: Rauman kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Nuorison monitoimitalo
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: noin 5 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Akkuvarasto nousee Hevossuon jäteaseman viereen. Se toimii täydellä teholla vuonna 2027.
Uusiutuvan energian tuottamiseen erikoistunut Neoen on aloittanut Suomen ensimmäisen neljän tunnin akkuvaraston rakentamisen Raumalle. Varasto pystyy toimittamaan sähköä noin 60 megawatin teholla neljän tunnin ajan. 60 megawatin teholla voi esimerkiksi ladata yli 5 000 sähköautoa yhtä aikaa.
Hevossuon jäteaseman viereen tuleva akkula koostuu 30 akkukontista ja se on Neoenin mukaan yksi Pohjoismaiden suurimmista. Akkuvarasto toimii Fingridin reservimarkkinoilla ja päivittäisillä sähkön tukkumarkkinoilla.
Sen on tarkoitus aloittaa toimintansa täydellä teholla vuonna 2027. Kyseessä on Neon-yhtiön kolmas akkuvarasto Suomessa. Akkuvarasto työllistää rakennusvaiheen aikana noin 40 työntekijää.
📍 Sijainti: Rauma, Hevossuo
🏗️ Rakennuttaja: Neoen
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Akkuvarasto
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026