Helsingin Jätkäsaareen valmistuu yhteensä 70 asumisoikeusasuntoa ja 84 seniorivuokra-asuntoa. Lisäksi kortteliin tulee palvelutiloja yhteisölliselle toiminnalle, sekä liiketiloja. Rakennuksessa on kahdeksan asuinkerrosta ja maanalainen autohallikerros, jonka päälle toteutetaan pihakansi. Rakennuksen laajuus on runsaat 11 000 kerrosneliömetriä. Töiden arvioitu valmistuminen ajoittuu keväälle 2028.
📍 Sijainti: Jätkäsaari, Helsinki
🏗️ Rakennuttaja: Yrjö ja Hanna Kodit
👷 Rakennusliike: YIT
🏢 Kohde: Kerrostalo, maanalainen autohallikerros
🏠 Asuntoja: 70 asumisoikeusasuntoa ja 84 seniorivuokra-asuntoa
📐 Kerrosala: 11 000 kerrosneliömetriä
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2/2026
Hanke toteutetaan KVR-urakkana ja toteutettavan rakennuksen koko on noin 4 200 brm².
📍 Sijainti: Vantaa, Myllykivenkuja
🏗️ Rakennuttaja: OP Toimitilakiinteistö Ky
👷 Rakennusliike: Varte
🏢 Kohde: Laboratoriokiinteistö
📐 Kerrosala: noin 4 200 brm²
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 4/2026
Urakka toteutetaan ”avaimet käteen” periaatteella ja se sisältää päiväkotirakennuksen uudisrakentamisen kiinteistöliittymineen, leikkipiha-, pysäköinti- ja liikennealueineen sekä katu- ja pihavalaistusrakenteineen.
Uudesta päiväkotirakennuksesta tulee kaksikerroksinen – tosin toiseen kerrokseen tulee vain tekninen tila. Rakennuksen huoneistoala on 807 neliömetriä. Rakennuksessa on tilat kolmelle ryhmälle, eli 54 lapselle sekä monitoimitila, johon voidaan sijoittaa neljäs 12 lapsen ryhmä. Lisäksi talossa on toimistotiloja, henkilökunnan taukohuone ja ruokasali. Lämmitysmuotona käytetään maalämpöä.
📍 Sijainti: Siuntio, Koulutie 5
🏗️ Rakennuttaja: Siuntion kunta
👷 Rakennusliike: Asura
🏢 Kohde: Siuntion päiväkoti, Daghemmet Lilla Alexis
📐 Kerrosala: Bruttoala: 975 brm2, kerrosala: 857 kem2, tilavuus: 4050 m3
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Osuuskauppa Hämeenmaa purkaa vanhan kauppakeskuksen ja avaa paikalla uuden S-marketin vuonna 2027
📍 Sijainti: Riihimäki, Keskuskatu, Junailijankatu
🏗️ Rakennuttaja: Osuuskauppa Hämeenmaa
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: S-market
📐 Kerrosala: noin 2000 m²
💰 Arvioitu kustannus: noin 8,5 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
📍 Sijainti: Tuusula, Mahlamäentie 14
🏗️ Rakennuttaja: Tuuma eli Tuusulan Kunnan Kiinteistöt Oy
👷 Rakennusliike: Rakennusliike Pohjonen Oy
🏢 Kohde: Vuokrarivitalo
🏠 Asuntoja: 27
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 5,5 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Hyvinkää, Hangonväylä ja Kalevankatu
🏗️ Rakennuttaja: Väylävirasto
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Eritasoliittymä
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 5/2026
📍 Sijainti: Helsinki, Itäkeskus, Turunlinnantie 12
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: Peab
🏢 Kohde: Kiinteistö
📐 Kerrosala: 6 200 bruttoneliötä
💰 Arvioitu kustannus: 20 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Vantaa, Sairaalakatu 1
🏗️ Rakennuttaja: HUS Kiinteistöt Oy
👷 Rakennusliike: Lujatalo
🏢 Kohde: Sairaala
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 74 miljoonaa euroa, josta rakentamisen tavoitebudjetti on noin 59 miljoonaa euro
📅 Rakentamisen aloitus: 2/2026
📍 Sijainti: Espoo, Niittykumpu, Asunto Oy Espoon Luhtasammal, Niittykummun metroaseman ja kauppakeskus Niityn läheisyyteen
🏗️ Rakennuttaja: Eden Asunnot
👷 Rakennusliike: SRV
🏢 Kohde: Vuokrakerrostalo
🏠 Asuntoja: 47
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2/2026
Muunneltavia tilaratkaisuja tuottava Adapteo Finland Oy rakennuttaa uuden tehdasalueensa Riihimäelle. Yhtiö keskittää rakennusmoduulien varastoinnin, tehdaskunnostuksen ja rakentamisen Riihimäenportin yritysalueelle.
📍 Sijainti: Riihimäki, Riihimäenportin yritysalue
🏗️ Rakennuttaja: Adapteo Finland Oy
👷 Rakennusliike: Tekova
🏢 Kohde: Tehdasalue
📐 Kerrosala: noin 9000 m²
💰 Arvioitu kustannus: noin 17 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 3/2026
📍 Sijainti: Helsinki, Oulunkylä, Veräjä 8
🏗️ Rakennuttaja: Toivo Group Oyj
👷 Rakennusliike: Toivo Homes
🏢 Kohde: Rivitaloja
🏠 Asuntoja: 15
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
📍 Sijainti: Helsinki, Kannelmäki, Vanhaistentie 6
🏗️ Rakennuttaja: -
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Kirkon korjaus ja uusi seurakuntakeskus
🏠 Asuntoja: 4
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: noin 13,5 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 9/2026
SRV ja Y-Säätiö ovat sopineet 49 asunnon vuokrakerrostalon rakentamisesta Espoon Vermonniittyyn. Sopimuksen arvo on 11,5 miljoonaa euroa. Kohde rakennetaan kokonaisvastuu-urakkana, jossa SRV vastaa sekä suunnittelusta että toteutuksesta. Rakentaminen käynnistyy tammikuussa 2026 ja arvioitu valmistuminen on alkuvuodesta 2027.
Kahdeksankerroksinen KOY Espoon Anna Sahlsténin katu 16 rakennetaan energiatehokkaaseen A-energialuokkaan ja liitetään kaukolämpöverkostoon. Katolle asennettavat aurinkopaneelit edistävät uusiutuvan energian käyttöä ja vähentävät kiinteistön yhteisten tilojen energiankulutusta. Yhtiöllä on oma piha-alue, johon on suunniteltu hyvät leikki- ja oleskelualueet.
Y-Säätiö toimii kohteen rakennuttajana ja vuokrauksen hoitaa M2-Kodit. M2-Kodit on Y-Säätiö-konsernin omistama, valtion tuella rakennettuun vuokra-asumiseen keskittynyt yleishyödyllinen yhtiö.
📍 Sijainti: Espoo, Anna Sahlsténin katu 16
🏗️ Rakennuttaja: Y-Säätiö
👷 Rakennusliike: SRV
🏢 Kohde: Kerrostalo
🏠 Asuntoja: 49
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 11,5 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 1/2026
📍 Sijainti: Nurmijärvi, Klaukkala-Kirkonkylä
🏗️ Rakennuttaja: Nurmijärven Vesi
👷 Rakennusliike: Erkkiheikkilä Oy
🏢 Kohde: Vesilinja
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 1/2026
Urakoitsijan arvion mukaan työt voivat alkaa keväällä, ja tavoitteena on valmistuminen viimeistään heinäkuussa 2026. Urakka-asiakirjojen mukaan töiden tulee olla valmiit viimeistään 30.9.2026.
📍 Sijainti: Kerava, Sompionpuiston kenttä, Luhtaniityntie 6
🏗️ Rakennuttaja: Keravan kaupunki
👷 Rakennusliike: RuJo Skatepark Oy
🏢 Kohde: Skeittipuisto
💰 Arvioitu kustannus: 233 600 euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 7/2026
Uudistuksen pääurakoitsijaksi on valittu Varte Oy. Kyseessä on laaja projekti, jossa ensimmäisessä vaiheessa laajennetaan kiinteistöä ja tehdään tilaa uusille palveluille.
Prisma-kiinteistöä laajennetaan vuoden 2025 aikana ja vuonna 2026 on vuorossa varsinaisen Prisma-myymälän modernisointi ja uudistus.
📍 Sijainti: Kirkkonummi, Munkkullavägen 29
🏗️ Rakennuttaja: Osuuskauppa Varuboden-Osla
👷 Rakennusliike: Varte Oy
🏢 Kohde: Prisma
📐 Kerrosala: laajennus 4 000 neliömetriä
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Espoon uusi Kiviruukin lukio (Cleantech Garden, valmistuu 2027) on osa merkittävää kehityshanketta. Rakennuksen vuokrakustannukset ovat vähintään 64,8 miljoonaa euroa, mikä kattaa 10 000 m² modernit, ekologiset tilat. Lukio tarjoaa ilmaisen opetuksen ja oppimateriaalit alle 20-vuotiaille, ja sinne muuttaa Espoon yhteislyseo.
📍 Sijainti: Espoo, Kiviruukki, Ruukintie 10
🏗️ Rakennuttaja: Espoon kaupunki
👷 Rakennusliike: NCC
🏢 Kohde: Lukio
📐 Kerrosala: noin 10 000 m²
💰 Arvioitu kustannus: vähintään 64,8 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Helsingin kaupunki aikoo laittaa 2,75 miljoonaa euroa puiston uudistamiseen. Nykyisin puistossa on skeittipaikka sekä koripallo- ja jalkapallokentät. Talvisin Kelkkapuiston mäki on suosittu mäenlaskupaikka.
Jatkossa puistosta on tarkoitus löytyä ulkokuntosali, kuntoportaat, teemaleikkipuisto sekä matonpesupaikka. Nykyisin puistossa olevat koripallo- ja jalkapallokenttä uusitaan. Nykyinen pelikenttä saa tekonurmen ja jalkapallomaalit, katukoriskenttä muutetaan täysimittaiseksi koriskentäksi, joka pinnoitetaan uudelleen.
Pelikentän vierellä oleva kivituhka-aukio muutetaan ulkokuntosaliksi. Sen kylkeen suunnitellaan aukiota ”nuorisolle suunnattuja toimintoja”, kuten pingispöytää varten. Skeittipaikkaa varustellaan lisää ja sen reunalle on tarkoitus pystyttää graffitiseinät.
Puiston länsiosassa sijaitseva mäelle johtava reitti muutetaan kuntoportaiksi. Mäen päälle kaavaillaan piknikpaikkaa. Lapsille rakennetaan teemaleikkipuisto, jonne tulee trampoliineja, köysiratoja ja hyönteishotelleja. Leikkipaikan viereen tulee paikat grillaamiseen ja mattojenpesuun sekä yleisö-wc.
📍 Sijainti: Helsinki, Kontula, Porttitie 5
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Puiston uudistus
💰 Arvioitu kustannus: 2,75 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Graniittimuurit ja monumentaalinen portaikko aiotaan kunnostaa, ja portaikkoon suunnitellaan nykyvaatimukset täyttävä kaide sekä arkkitehtuuria korostava valaistus. Puiston valaistusta parannetaan kauttaaltaan, mikä kaupungin mukaan lisää alueen turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Pallokenttä säilyy nykyisellä paikallaan, ja sen lounaispäätyyn on suunniteltu kuntoiluvälineitä.
Koira-aitauksen aita uusitaan korkeammaksi, ja vanhan kivimyllyn perustus säilytetään. Puiston länsikulmassa citykäymälän perustus poistetaan, mutta vesijohto- ja jätevesivaraukset jäävät. WC:n paikalle rakennetaan shakkilautakiveys, jota Kallion kuvataidelukio voi hyödyntää ulkogalleriana.
Kasvillisuutta uudistetaan poistamalla vaarallisen huonokuntoiset puut ja istuttamalla uusia runkotaimia sekä pensaita. Puiston nurmikot ja niityt kehitetään monimuotoisemmiksi ja pölyttäjäystävällisiksi.
Portaikon ja tukimuurien kunnostus muodostaa noin puolet hankkeen kustannuksista. Rakentamisen kokonaiskustannukset ovat noin 1,2 miljoonaa euroa, ja vuosittaiset ylläpitokustannukset 17 250 euroa.
📍 Sijainti: Helsinki, Kallio, Pengerkatu-Torkkelinkatu
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Puiston peruskorjaus
💰 Arvioitu kustannus: 1,2 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
📍 Sijainti: Helsinki, Verkkosaarenranta 14/Pilkkikatu 9
🏗️ Rakennuttaja: Pajala Yhtiöt Oy
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: 2 kerrostaloa
🏠 Asuntoja: Kaksi kerrostaloa samassa pihassa, 7+1 krs ja 5 krs, yhteensä 34 asuntoa
📐 Kerrosala: 1750 + 1150 k-m2.
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Singaporelainen DayOne aikoo rakentaa datakeskuksen Nurmijärvelle.
📍 Sijainti: Nurmijärvi, Klaukkala
🏗️ Rakennuttaja: DayOne, Fortum
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Datakeskus
📐 Kerrosala: Rakennusoikeutta kaavassa on yhteensä 372 000 kerrosneliömetriä, alue 60 hehtaaria
💰 Arvioitu kustannus: noin 20 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: loppukevät 2026
GRK käynnistää infrarakennustyöt Sipoossa Nikkilän kartanon kaava-alueella. Urakka sisältää kahden sillan rakentamisen sekä noin 500 metrin pituisen kadun rakentamisen. Tilaajina toimivat Sipoon kunta ja Sipoon Vesi, ja projektin arvo GRK:lle on noin 8,4 miljoonaa euroa.
Nikkilän kartanon kaava-alueen rakentamisen toinen vaihe alkaa tammikuussa 2026, kun radanalituksen ja siihen liittyvien teiden rakentaminen alkaa. Uusi tieyhteys kulkee Nikkilän kartanon alueelta junaradan alitse Lukkarintielle, mikä parantaa merkittävästi alueen liikenneyhteyksiä ja yhdistää Lukkarintien Nikkilän keskustaan sekä alueelle parhaillaan rakennettaviin kokoojakatuihin.
Työt etenevät vaiheittain ja alkavat valmistelevilla töillä tammikuussa. Projektin on määrä valmistua joulukuussa 2026.
📍 Sijainti: Sipoo, Nikkilä, Lukkarintie
🏗️ Rakennuttaja: Sipoon kunta
👷 Rakennusliike: GRK
🏢 Kohde: Kaksi siltaa ja katu
💰 Arvioitu kustannus: 8,4 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 1/2026
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj on käynnistänyt asuinkerrostalon rakennustyöt Keravalla osoitteessa Laurintie 9. Kohteen rakennuttamisesta vastaa Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n tytäryhtiö Ovaro Development Oy, joka toteuttaa hankkeen rakennuttamisen ja projektinjohdon. Kyseessä on RS-kohde, joka käsittää yhteensä 19 asuntoa. Kohteen arvioidaan valmistuvan marraskuussa 2026.
Hankkeen investointiarvo on noin 8 miljoonaa euroa. Kohde sijaitsee Keravan ydinkeskustassa erinomaisella paikalla vain muutaman sadan metrin päässä keskeisistä palveluista ja rautatieasemasta. Asuntojen myynti on käynnistynyt suunnitellusti, ja noin puolet asunnoista on tällä hetkellä myyty.
Nelikerroksiseen asuinkerrostaloon valmistuu 19 laadukasta ja tilavaa asuntoa. Asuntojen keskipinta-ala on noin 80 neliömetriä. Kohde toteutetaan A-energialuokkaan, ja lämmitysmuotona on energiatehokas maalämpö. Rakennuksen katolle asennettavien aurinkopaneelien tuottamaa sähköä hyödynnetään taloyhtiön yhteisten tilojen sähkönkulutuksessa. Asunnoissa on vesikiertoinen lattialämmitys sekä mahdollisuus viilennykseen kesäaikana.
Pääurakoitsijana toimii SSA Rakennus Oy, ja asuntojen myynnistä vastaa Kiinteistömaailma Kerava.
📍 Sijainti: Kerava,Laurintie 9
🏗️ Rakennuttaja: Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj
👷 Rakennusliike: SSA Rakennus Oy
🏢 Kohde: Kerrostalo
🏠 Asuntoja: 19
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 8 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
📍 Sijainti: Helsinki, Mellunmäki, Ounasvaarantie 12
🏗️ Rakennuttaja: Avain Asunnot Oy
👷 Rakennusliike: Peab
🏢 Kohde: vuokrakerrostalo
🏠 Asuntoja: 50
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Kansainvälinen datakeskuskehittäjä ja -operaattori Prime Data Centers suunnittelee mittavaa datakeskusinvestointia Järvenpäähän. Yhtiön mukaan alkuvaiheen investoinnin arvo on 1,2 miljardia euroa ja toisi alueelle noin 200 pysyvää työpaikkaa.
Järvenpään kaupunki suhtautuu myönteisesti mahdolliseen investointiin. – Jokainen työpaikkauutinen on iso asia. Meillä on suuria yrityksiä suhteellisen vähän. Järvenpään näkökulmasta katsottuna tämä on merkittävä määrä työpaikkoja, sanoo Järvenpään kaupunkikehitysjohtaja Mikko Autere.
Kaupunki on aloittanut datakeskuksen valmistelun yhtiön kanssa vuoden 2024 alussa. Keskus on suunnitteilla Vähänummen teollisuusalueelle noin 12 hehtaarin suuruiselle tontille.
Autereen mukaan Järvenpään kaupungin omistama tontti aiotaan joko myydä tai vuokrata yhtiölle. Tontin myyntitulot kaupungille olisivat arviolta noin 2,5 miljoonan euroa.
Hanke on siirtymässä ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn, jota koordinoi tämän vuoden alussa toimintansa aloittanut Lupa- ja valvontavirasto. Rakentamisen arvioidaan alkavan ensi vuonna, jos ympäristövaikutusten arviointimenettely valmistuu ja hankkeelle saadaan tarvittavat luvat. Datakeskus on tarkoitus liittää kantaverkkoon. Hankkeeseen sisältyy suunnitelma laitteista syntyvän hukkalämmön talteenotosta ja mahdollisesta liittämisestä Järvenpään kaukolämpöverkkoon.
Prime Data Centers on arvioinut, että rakentamisen aikana hanke työllistäisi lisäksi arviolta noin 200 henkilöä. Kumppanina datayhtiöllä on pohjoismainen kiinteistösijoittaja Brunswick Real Estate.
📍 Sijainti: Järvenpää
🏗️ Rakennuttaja: Prime Data Centers
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Datakeskus
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 1,2 miljardia euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2027
Bonava on hankkinut rakennusoikeuden noin sadalle asunnolle Helsingin Jätkäsaaresta, tulevan pienvenesataman vierestä. Merenrantaan sijoittuva hanke käsittää kokonaisen asuinkorttelin, johon kuuluvat kaksi uudiskerrostaloa, kivijalkaliiketiloja sekä kannen alle sijoittuva pysäköintihalli. Rakentamisen on suunniteltu alkavan vuonna 2027.
Hanke sijoittuu Jätkänsaaressa Länsisataman kaupunginosaan, Saukonlaiturin alueelle, joka on yksi kaupunginosan näkyvimmistä ja merellisimmistä osista. Korttelin kahteen uudiskerrostaloon rakennetaan noin 100 A-energialuokan omistusasuntoa, joista suuresta osasta avautuu merinäköala. Korttelin kivijalkaliikkeet lisäävät naapuruston elinvoimaisuutta.
Suunnittelussa huomioidaan Helsingin kaupungin kiristyvät vähähiilisyysvaatimukset rakentamiselle sekä Bonavan omat kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Tontilla on vahva asemakaava ja rakentamisen on suunniteltu alkavan vuonna 2027, jolloin korttelin on määrä valmistua vaiheittain vuosien 2029–2031 aikana.
📍 Sijainti: Jätkäsaari, Helsinki
🏗️ Rakennuttaja: Bonava
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: kaksi uudiskerrostaloa, kivijalkaliiketiloja sekä kannen alle sijoittuva pysäköintihalli
🏠 Asuntoja: noin 100 omistusasuntoa
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2027
T2H käynnistää kaksi omaperusteista hanketta Kirkkonummen keskustassa ja Sarvvikissa. Asunnot valmistuvat vuoden 2026 lopussa. Hankkeet vastaavat osaltaan alueelle kaivattujen uudiskohteiden kysyntään. Hankkeiden arvo on yhteensä 18 miljoonaa, ja asunnot valmistuvat vuoden 2026 lopussa.
Toinen hankkeista, Asunto Oy Kirkkonummen Valtikka ja Kruunu, rakennetaan Kirkkonummen kuntakeskukseen.
Jokiniityntielle, aivan koulujen, päiväkodin ja lähipalveluiden tuntumaan rakentuvan yhtiön 44 asunnosta löytyy koteja eri elämäntilanteisiin aina yksiöistä kaksikerroksisiin loft-henkisiin perheasuntoihin. Yhtiöllä on käytössä sauna- ja kerhotilat ja pysäköinnissä on otettu huomioon sähköauton lataus.
ASUNTO Oy Kirkkonummen Sävel ja Sointu rakennetaan Kirkkonummen Sarvvikiin.
Asuntoja on yhteensä 47 ja asuntotyypit vaihtelevat yksiöistä isompiin perheasuntoihin.
📍 Sijainti: Kirkkonummi, Jokiniityntie ja Sarvviik
🏗️ Rakennuttaja: T2H
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: kaksi kerrostaloa
🏠 Asuntoja: 91
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 18 miljoonaa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Vallipuiston päiväkodin (os. Ratapölkky 1) uudisrakennushanke on käynnistymässä. Nykyinen, sisäilmaongelmista kärsinyt päiväkotirakennus puretaan ja sen tilalle rakennetaan uusi päiväkoti. Uusi rakennus on suunniteltu seitsemälle lapsiryhmälle.
Vallipuiston päiväkodin vanha, pääosin yksikerroksinen ja puurakenteinen rakennus on valmistunut vuonna 1983. Uudisrakennushankkeen vuoksi päiväkoti on toiminut jo jonkin aikaa väistötiloissa Veräjäpellon siirtokelpoisessa päiväkodissa Leppävaarassa.
Uusi puurakenteinen päiväkoti rakennetaan kaksikerroksiseksi. Se tarjoaa tilat kuudelle perusryhmälle sekä yhdelle lisäryhmälle. Hankkeeseen kuuluu myös kahden ulkovaraston rakentaminen.
Rakennusurakka kestää noin vuoden ja toiminta uudessa Vallipuiston päiväkodissa alkaa arviolta vuoden 2027 alkupuolella. Vanhan rakennuksen purkutyöt aloittavat projektin loka-marraskuun vaihteessa. Hankkeen urakoitsijana toimii Rakennusliike Evälahti Uusimaa Oy.
📍 Sijainti: Espoo, Ratapölkky 1
🏗️ Rakennuttaja: Espoon kaupunki
👷 Rakennusliike: Evälahti Uusimaa Oy
🏢 Kohde: päiväkoti
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Ostoskeskusyhtiö hakee kaupungilta asemakaavamuutosta, joka mahdollistaisi vanhan ostarin purkamisen sekä uusien asuntojen ja liiketilojen rakentamiseen.
Helsingissä Kulosaaren ostoskeskusyhtiö ja rakennusyhtiö YIT suunnittelevat uutta rakentamista Kulosaaren vanhan ostoskeskuksen paikalle. Ostoskeskusyhtiö hakee asemakaavamuutosta, joka mahdollistaisi ostarin purkamisen sekä asuntojen ja liiketilojen rakentamisen.
Kyösti Kallion tien ja Svinhufvudintien risteykseen rakennettaisiin kaksi noin 4–5-kerroksista taloa. Katutasoon tulisi liiketilaa. Asukkaiden pysäköintipaikat olisivat maanalaisessa hallissa ja asiointipaikat kadunvarressa.
Yhtiö: Rakennuksen säilyttäminen ei olisi kannattavaa. Kulosaaren ostari on rakennettu 1960-luvun alussa. Selvitysten mukaan rakennus on kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtuuriltaan arvokas, mutta se ei ole suojeltu.
Ostoskeskusyhtiö haluaa purkaa tilat, koska säilyttäminen ei ole sille taloudellisesti kannattavaa. Yhtiön mukaan peruskorjaus maksaisi vähintään 3,8 miljoonaa euroa. Yhtiö omistaa tontin ja rakennuksen, jota on pidetty kunnossa osittaisilla korjauksilla. Nykyinen kunto edellyttäisi laajempaa peruskorjausta.
Osa liiketiloista on ollut jonkin aikaa tyhjillään. Osakkaat ovat tehneet päätöksen vuonna 2023, ettei ostarin korjaaminen ole mahdollista. Kaavan valmistelun aikana on selvitetty mahdollisuutta säilyttää osa ostarista. Yhtiön mukaan korjatut liiketilat olisivat edelleen vanhanaikaisia ja vaikeasti vuokrattavia.
Ostarista keskusteltu vuosien ajan. Ostoskeskusyhtiö haki tontille kaavamuutosta jo vuonna 2015. Tavoitteena oli säilyttää ostari osittain. Kaupunkisuunnittelulautakunta palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Rakennus haluttiin purkaa kokonaan ja tilalle rakentaa kerrostaloja ja liiketilaa. Uusi kaavaehdotus hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa vuonna 2018.
Päätöksestä valitettiin Helsingin hallinto-oikeuteen, joka kumosi sen. Oikeuden mukaan kaava-aineisto ei sisältänyt riittäviä selvityksiä rakennushistoriasta, kunnosta ja korjattavuudesta sekä kaupallisista näkymistä. Nyt yhtiö on teettänyt selvitykset ja hakenut asemakaavan muutosta uudestaan. Aineistoihin voi tutustua kaupungin verkkosivulla. Asia etenee kaupunkiympäristölautakuntaan loppukeväällä.
📍 Sijainti: Helsinki, Kulosaari
🏗️ Rakennuttaja: Kulosaaren Ostoskeskus Oy
👷 Rakennusliike: YIT
🏢 Kohde: kaksi kerrostaloa
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: -
Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo nousee Helsingin Eteläsatamaan Makasiinirannan uudistuvalle alueelle. Kansainvälisesti merkittävän uudisrakennushankkeen valmistelu etenee nyt suunnitteluvaiheeseen syyskuussa voittaneen suunnitelmaehdotuksen pohjalta. A-Insinöörit toimii museohankkeen rakennuttajakonsulttina.
Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo tulee luomaan puitteet huipputason museotoiminnalle ja uudistamaan Helsingin Eteläsataman Makasiininrannan eläväksi, houkuttelevaksi kaupunkiympäristöksi.
Uudishankkeen toteuttaa Suomen valtion ja Helsingin kaupungin omistama Kiinteistö Oy ADM, joka on valinnut rakennuttajakonsultikseen A-Insinöörit. Museorakennuksen kansainvälisen suunnittelukilpailun voitti syyskuussa yli 600 ehdotuksen joukosta JKMM Arkkitehtien ehdotus ”Kumma”.
Jo ennen rakennusvaihetta museon suunnitteluun tulee osallistumaan, käyttäjät mukaan lukien, noin sadan hengen hankeorganisaatio. A-Insinööreistä mukana on vajaan kymmenen hengen rakennuttajatiimi, johon kuuluu mm. projektijohtamisen menetelmien, vastuullisuuden sekä tietomallirakennuttamisen asiantuntijoita.
Hankkeen tavoiteaikataulun mukaan uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo voisi avautua vuonna 2030. Museohankkeen kokonaisbudjetiksi on arvioitu noin 105 miljoonaa euroa. Rakentamisen on tarkoitus alkaa vuoden 2028 alussa.
Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo nousee Helsingin Eteläsatamaan Makasiinirannan uudistuvalle alueelle. Museorakennuksen kooksi on määritetty kokonaislaajuudeltaan noin 10 000 m², josta noin puolet on yleisötilaa.
Lisäksi museorakennukseen suunnitellaan arkkitehtuuriin ja muotoiluun erikoistunut kirjasto, kahvila–ravintola, merellinen terassi sekä museokauppa.
📍 Sijainti: Helsinki, Eteläsatama
🏗️ Rakennuttaja: Suomen valtion ja Helsingin kaupungin omistama Kiinteistö Oy ADM
👷 Rakennusliike: A-Insinöörit
🏢 Kohde: Arkkitehtuuri- ja designmuseo
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: noin 10 000 m²
💰 Arvioitu kustannus: noin 105 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2028 alussa
VANTAAN Korsoon on tulossa uusi pelastuslaitoksen valmiusasema, joka yhdistää pelastustoiminnan ja ensihoidon tarpeet. Valmiusaseman suunnittelussa on huomioitu myös sopimuspalokunnan toimintaedellytykset. Asura voitti urakkakilpailun ja urakkasopimus allekirjoitettiin perjantaina 19.9.2025. Rakennustyöt aloitetaan välittömästi, kiinteistön on tarkoitus olla tilaajan käytössä syksyllä 2026.
Rakennuskohde käsittää Korson valmiusaseman uudisrakennuksen sekä siihen liittyvät piharakennukset ja piha-alueet sekä liittyvät tontin ulkopuoliset työt (mm. liittymien vaatimat kaivutyöt). Päärakennuksessa on kaksi kerrosta ja se sisältää mm. kalustohalli ja toimistotiloja. Asura toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Putki-, ilmanvaihto-, sähkö- ja rakennusautomaatiourakka toteutetaan pääurakkaan alistettuina sivu-urakoina.
📍 Sijainti: Vantaa, Korso
🏗️ Rakennuttaja: Rakennusliike Asura
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Pelastuslaitoksen valmiusasema
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Rakennusliike Asura toteuttaa Päiväkoti Tuulen Kokonaisurakkana. Rakennusurakka käsittää uuden päiväkodinrakennuksen (2269 brm2) ja ulkorakennusten (131 brm2). Kohteen rakennustyöt käsittävät kaikki rakennustekniset ja talotekniset työt sekä urakoitsijalle määrätyn suunnittelutyön.
Päiväkoti Tuuli rakennetaan vanhan päiväkodin nykyiselle tontille osoitteeseen Jasmiinikuja 3 Etelä-Haagassa. Uuteen päiväkotiin tulee seitsemän toiminta-aluetta ja tilapaikkoja yhteensä 196 lapselle. LPK Tuuli tulee tarjoamaan ympärivuorokautista hoitoa. Rakennus sijaitsee Pikku-Huopalahden asuinkorttelien ja Haagan puron väliin sijoittuvan Tilkanniityn puistoalueen laidalla.
Uusi päiväkoti on 2-kerroksinen ja CLT-runkoinen eli puurunkoinen. Julkisivun pääasiallinen materiaali on värikäs, pinnoitettu kiviaineinen julkisivulevy. Julkisivunjäsentelyn tarkoituksena on häivyttää ikkunat julkisivuun sekä keventää ja häivyttää rakennusmassaa erityisesti puiston suuntaan.
📍 Sijainti: Helsinki, Etelä-Haaga
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: Rakennusliike Asura
🏢 Kohde: Päiväkoti
📐 Kerrosala: päiväkodinrakennus (2269 brm2) ja ulkorakennukset (131 brm2)
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
ESPOON Finnoonniityn alueelle nousee uusi linja-autovarikko Koiviston Auton käyttöön. Urakka etenee vaiheittain ja ensimmäisen vaiheen pääurakoitsijaksi on nimetty Asura Oy.
Varikolle rakennetaan 654 neliömetrin kokoinen huoltorakennus ja tankkausasema sekä niihin liittyvät piha-alueet. Kohteen pääsuunnittelija on Teemu Palo, Arkkitehtityöhuone APRT Oy:stä.
Pääurakka kattaa laajasti rakennusteknisiä töitä sekä LVISA-töitä, mukaan lukien tarvittavat hankinnat ja aputyöt. Lisäksi urakkaan sisältyy suunnittelutehtäviä, kuten elementtisuunnittelu. Tankkauspisteen suunnittelu ja rakentaminen toteutetaan sivu-urakkana, mutta se on alistettu pääurakkaan. Kaukolämpö-, vesi- ja viemäriliittymien rakentaminen kuuluu urakkaan.
Rakennustyöt ovat käynnistyneet syksyllä ja hanke etenee suunnitellusti. Linja-autovarikko luovutetaan tilaajan käyttöön heinäkuun 2026 lopussa.
📍 Sijainti: Espoo, Finnoonniitty 2-4
🏗️ Rakennuttaja: Koiviston Auto
👷 Rakennusliike: Rakennusliike Asura
🏢 Kohde: Linja-autovarikko
📐 Kerrosala: Huoltorakennus 654 m2, urakka-alueen pinta-ala: 9242 m2
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Uusi Lidl tulisi Ormuspellontielle, josta aiotaan purkaa nykyinen pienteollisuusrakennus uuden rakennuksen tieltä. Kaupan ohella paikalle kaavaillaan uutta toimitilatonttia.
Suunnitelmien mukaan toimitilakerrosalaa tulee 4 313 kerrosneliömetriä, josta toimistoja on 1 313 kerrosneliömetriä ja liiketilaa 3 000 kerrosneliömetriä. Alueelle arvioidaan muutosten myötä tulevan noin 40 uutta työpaikkaa.
– Tässä kohtaa meillä ei ole vielä tarkempaa kerrottavaa, mutta kunhan kaavamuutos on hyväksytty, uuden myymälän rakennustyöt on tarkoitus aloittaa vuoden 2027 aikana.
Helsingin kaupunginhallitus käsittelee kyseisen tontin asemakaavamuutosta maanantain 12. tammikuuta kokouksessaan.
Liikennesuunnitelmassa esitetään muun muassa Ormuspellontien pohjoisosan jalkakäytävien parantamista kaventamalla tonttiliittymiä. Lisäksi kortteleiden väliin on suunniteltu yhdistetty jalankulku- ja pyörätie Longinojanpuistosta Ormuspellontielle.
Tontti on Helsingin kaupungin omistuksessa ja tällä hetkellä vuokralla varasto- ja teollisuuskäytössä.
📍 Sijainti: Helsinki, Ormuspellontie
🏗️ Rakennuttaja: -
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: toimitilaa, liiketilaa
📐 Kerrosala: toimitilakerrosalaa 4 313 kerrosneliömetriä, josta toimistoja on 1 313 kerrosneliömetriä, liiketilaa 3 000 kerrosneliömetriä
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2027
Särmä on liike- ja palvelukeskus Hyrylän keskustassa. Hankkeen tavoitteena on parantaa Hyrylän alueen kaupallisten palveluiden saatavuutta ja elävöittää alueen keskusta
Tuusulan kunta on sopinut NREP:n ja Jatke Toimitilat Oy:n kanssa liike- ja palvelukeskus Särmän rakentamisesta Hyrylään. Rakennuksesta valmistuu kuusikerroksinen ja siihen tulee maanalainen parkkihalli, huoltopiha ja pintapysäköintialue. Bruttopinta-ala tulee olemaan noin 35 100 m2.
Liike- ja palvelukeskukseen valmistuu tiloja Tuusulan kunnalle, Prisma sekä pienempiä liiketiloja. Hyrylän kaupalliset palvelut paranevat.
Hanke on lähtenyt käyntiin mittavilla maanrakennustöillä kesällä 2024. Sitä ennen Tuusulan kunta teki tontilla jo valmistelevia töitä purkamalla vanhan ostoskeskuksen ja rakentamalla kunnallistekniikkaa.
Loppukesällä−syksyllä 2024 ovat käynnissä maanrakennus- ja perustustyöt. Vuonna 2025 tehdään perustustöitä, elementtiasennuksia, vesikattotöitä, julkisivuelementtiasennuksia, julkisivuverhouksen asennuksia ja sisävalmistelutöitä. Vuonna 2026 työlistalla ovat sisävalmistustyöt, ja rakennus valmistuu elokuussa 2026.
📍 Sijainti: Tuusula, Hyrylä
🏗️ Rakennuttaja: Tuusulan kaupunki
👷 Rakennusliike: NREP:n ja Jatke Toimitilat Oy
🏢 Kohde: toimitila
📐 Kerrosala: 35 100 m2
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2024
Skanska ja Helsingin Osuuskauppa Elanto (HOK-Elanto) ovat allekirjoittaneet sopimuksen Prismakeskuksen rakentamisesta Espooseen. Rakennustyöt käynnistyvät helmikuussa 2026, ja kohde valmistuu vuoden 2028 aikana. Urakan arvo Skanskalle on noin 60 miljoonaa euroa.
Espoon keskukseen, nykyisen S-marketin tontin ja viereisen tontin alueelle rakentuvan hybridikokonaisuuden kokonaispinta-ala on noin 30 000 bruttoneliömetriä. Kohteen ensimmäiseen kerrokseen rakennetaan pysäköintipaikat noin 350 autolle ja niiden päälle sijoittuu Prisma-myymälä ja muita pienempiä liiketiloja.
Hankkeeseen sisältyy kaksi seitsemänkerroksista asuinrakennusta, joihin tulee yhteensä 105 asuntoa, sisältäen sekä omistus- että vuokra-asuntoja. Asuintalot toteutetaan vapaarahoitteisina ja varsinaiset asuinkerrokset sijoittuvat kaupan tilojen yläpuolisiin kerroksiin. Asuinrakennusten yhteyteen valmistuu myös laadukas ja vehreä sisäpiha, joka toteutetaan kaupan tilojen katolle.
📍 Sijainti: Espoo, Espoon keskus, Siltakatu
🏗️ Rakennuttaja: HOK-Elanto
👷 Rakennusliike: Skanska
🏢 Kohde: Toimitila
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: 30 000 bruttoneliömetriä
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Nurmijärven kunta aloittaa Heinoja II kaava-alueen katujen rakentamisen. Työt alkavat puunkaatotöillä ensi viikolla eli viikolla 3. Kunnallistekniikan ja katujen rakentaminen aloitetaan puiden poiston jälkeen.
Uusia katuja rakennetaan yhteensä noin 900 metriä. Rakennettavat kadut ovat Pihkanokantie, Pihkahännäntie, Pihkahännänkuja ja Pitkämäki. Uusi Pitkämäki-niminen katu liittää Heinoja II asemakaava-alueen Raalantiehen, joka on Heinoja II asemakaava-alueen kohdalla muuttunut kunnan hallinnoimaksi kaduksi.
📍 Sijainti: Nurmijärvi, Heinoja, Pihkanokantie, Pihkahännäntie, Pihkahännänkuja ja Pitkämäki
🏗️ Rakennuttaja: Nurmijärven kunta
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: infrarakentaminen
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Rannikkoprikaatin Upinniemen kasarmien mittava peruskorjaus on valmis. Puolustuskiinteistöt on saanut valmiiksi Upinniemen varuskunnan kasarmien peruskorjauksen.
Maanantaina palveluksensa aloittaneet varusmiehet saivat käyttöönsä viimeisimpänä valmistuneen kasarmi 21 tilat, kertoo Puolustuskiinteistöt tiedotteessaan.
Vuonna 1966 alun perin rakennettu kasarmirakennus purettiin kokonaan kantavaa runkoa lukuun ottamatta, jotta mahdolliset riskirakenteet voitiin poistaa kokonaan. Rakennuksen julkisivu, rakenteet sekä kaikki tekniset järjestelmät uusittiin kokonaan.
Kasarmissa on majoitustupien lisäksi varastoja, henkilökunnan tiloja sekä varusmiesten koulutus- ja vapaa-ajan tiloja. Rakennuksen majoituskapasiteetti on lähes 400 henkeä. Wc- ja saniteettitilat ovat aiempaa yksityisempiä ja soveltuvat yhteiskäyttöön miehille ja naisille. Tupien ja koulutustilojen kalustuksessa on huomioitu sekä koulutuksen vaatimukset että viihtyisyys, tiedotteessa kerrotaan.
Uudistetut tilat vastaavat Puolustusvoimien työ- ja oppimisympäristökonseptin vaatimuksia. Varusteiden kuivaus- ja säilytystilat on sijoitettu erilleen majoitustiloista, mikä parantaa tiedotteen mukaan sisäilman laatua ja varusmiesten palvelusolosuhteita. Remontin yhteydessä rakennettiin myös erillinen telttakuivaamo telttojen ja muiden maastovarusteiden kuivausta ja säilytystä varten.
Peruskorjaus toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen osa valmistui vuoden 2024 lopussa ja toinen kesällä 2025.
Rakennus oli alkuvaiheessa väliaikaisesti Yhdysvaltain joukkojen majoituskäytössä, mikä mahdollisti kansainvälisten harjoitusten toteuttamisen.
Rannikkoprikaatin Upinniemen neljä kasarmia on peruskorjattu vaiheittain vuodesta 2020 alkaen. Ensimmäisenä valmistui kasarmi 19 vuonna 2021, minkä jälkeen peruskorjattiin kasarmit 18 ja 20.
Upinniemen kasarmien peruskorjauksiin on investoitu yhteensä 48 miljoonaa euroa. Kaikki rakennukset on uudistettu perusteellisesti kantavaa runkoa lukuun ottamatta. Rakenteet että talotekniikka vastaavat nyt nykypäivän vaatimuksia.
– Merivoimien varusmiesten käytössä olevat kasarmit on nyt peruskorjattu yhtä lukuun ottamatta. Uudenmaan prikaatin Dragsvikin kasarmin 21 peruskorjauksen suunnittelu on käynnissä, ja rakennustyöt käynnistyvät kesällä 2026. Hankkeen arvioidaan valmistuvan vuonna 2027. Tämän jälkeen kaikki Merivoimien majoituskasarmit on peruskorjattu 2000-luvulla sanoo Puolustuskiinteistöjen asiakaspäällikkö Ilkka Saari tiedotteessa.
📍 Sijainti: Kirkkonummi, Upinniemi
🏗️ Rakennuttaja: Puolustuskiinteistöt
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: toimitila
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 48 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2020
Bonava on hankkinut kolmen kerrostalon rakennusoikeuden Helsingin Lauttasaaren eteläkärjestä, Vattuniemestä. Merituulen korttelin kolmeen kerrostaloon rakennetaan yhteensä noin 90 uutta, A-energialuokan kotia. Ensimmäisenä markkinoille tulee Asunto Oy Helsingin Isla, jonka rakentamisen on suunniteltu käynnistyvän loppukeväästä 2026.
Bonavan Merituulen korttelin tontilla käynnistyi vanhan toimistokiinteistön purku syyskuussa 2025 ja purkutyö valmistuu tammikuun 2026 lopussa. Korttelin ensimmäisen uudiskerrostalon, Islan, rakentamisen arvioidaan alkavan loppukeväästä 2026. Korttelin kolmen kerrostalon ja noin 90 Bonava-kodin on määrä valmistua vaiheittain vuosien 2027–2029 välisenä aikana. Alueella on vahva asemakaava.
📍 Sijainti: Helsinki, Lauttasaari, Melkonkatu 18
🏗️ Rakennuttaja: Bonava Oy
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: kolme kerrostaloa
🏠 Asuntoja: 90
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Oriola investoi yli 100 miljoonaa euroa Järvenpäähän nousevaan jakelukeskukseen, joka korvaa Espoon toiminnot vuoden 2027 loppuun mennessä. Toiminnot siirretään Järvenpäähän nykyisestä jakelukeskuksesta Espoosta.
Lääketukkuri Oriola kertoo rakentavansa pitkälle automatisoidun, huippumodernin jakelukeskuksen Järvenpäähän. Investoinnin arvo on 110–120 miljoonaa euroa.
Oriola omistaa maa-alueen, ja rakentamisen on suunniteltu alkavan vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä. Toimintojen siirron nykyisestä jakelukeskuksesta Espoosta Järvenpäähän odotetaan alkavan vuoden 2027 loppuun mennessä.
Jakelukeskus käsittää noin 30 000 neliömetriä, ja sen kapasiteetti kasvaa 30 prosenttia nykyiseen verrattuna, sisältäen 80 prosentin lisäyksen kylmätuotteiden käsittelyyn.
📍 Sijainti: Järvenpää
🏗️ Rakennuttaja: Oriola Oy
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Toimitila
📐 Kerrosala: 30 000 neliömetriä
💰 Arvioitu kustannus: 110–120 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Nurmijärven kunta on aloittanut puunhakkuut 5.1.2026 kirkonkylän Ilvesvuorella, Keskon tontilla. Puita kaadetaan vain rakennushankkeen vaatimalta alueelta. Hakkuutyöt alkoivat tontin länsilaidalta (3. tien varsi) ja ne etenevät itään kohti Ojamäentietä. Alue on jaettu kolmeen lohkoon, joista tämän ensimmäisen lohkon hakkuu kestää arviolta kaksi kuukautta. Muut lohkot hakataan sitä mukaa, kun rakennustyöt edistyvät.
Puiden poisvienti tapahtuu Kuusimäentien ja Ojamäentien kautta. Hakkuut ja puiden kuljetuksen suorittaa Laania Oy.
Keskon keskusvaraston rakentamiseen liittyvät maarakennustyöt alkavat yhtä lailla tammikuun aikana. Näihin töihin kuuluvat työmaan perustaminen, työmaateiden rakentaminen ja työnaikaisten hulevesiratkaisujen toteuttaminen. Lisäksi aloitetaan pinta- ja savimaiden poisto. Suoritettavat työt sisältyvät 17.12.2024 hyväksytyn rakennusluvan piiriin ja urakoitsijana toimii Louhintahiekka Oy. Ympäristöluvan piiriin kuuluvia louhintaa ja murskausta ei aloiteta ennen kuin ympäristölupa sen mahdollistaa.
📍 Sijainti: Nurmijärvi, Ilvesvuori
🏗️ Rakennuttaja: Nurmijärven kunta
👷 Rakennusliike: Louhintahiekka Oy
🏢 Kohde: Keskusvarasto
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Järvenpään Vanhakylään tulevien kerrostalojen ja pientalojen rakentaminen alkaa tänä keväänä. Näitä kohteita on odotettu jo vuosia. Järvenpään Vanhankylänniemi tunnettiin vuosikaudet karavaanarien leirintäalueena.
Anni-tädin kylästä rakentuu korkealaatuinen pientaloalue Tuusulanjärven rannalle, Vanhankylänniemen perinteikkään ympäristön viereen. Alueen kohderyhmänä ovat pientaloasujat, jotka arvostavat tilaa, kestävää elämäntapaa, yhteisöllisyyttä ja asumista monipuolisten ulkoilumahdollisuuksien äärellä.
Kaupunginvaltuusto käsitteli kilpailuehdotukset kokouksessaan 12.3.2023 ja valitsi voittajiksi seuraavat: kilpailukohde I: Suomen Hyvä Koti Oy ja Honkarakenne (Vanhiksen Lyhdyt) sekä kilpailukohde II: VRP Etelä-Suomi Oy ja Honkarakenne (Pihakvartetti).
📍 Sijainti: Järvenpää, Vanhankylänniemi
🏗️ Rakennuttaja: Suomen Hyvä Koti Oy, Honkarakenne sekä VRP Etelä-Suomi Oy
👷 Rakennusliike: .
🏢 Kohde: kerrostaloja ja pientaloja
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Kirkkonummen keskustan merkittävä katu-urakka on edennyt suunniteltua nopeammin. Työt alkoivat keväällä 2025 ja valmistuminen on edelleen arvioitu marraskuulle 2026, mutta tällä hetkellä työmaa on aikataulua edellä. Työmaa on ollut joulutauolla 19.12.2025 lähtien ja avautuu taas 7.1.2026.
Urakka on pysynyt tavoitteessa, mutta nopeutunut eteneminen ei todennäköisesti muuta lopullista valmistumisaikaa. Työmaalla on hyödynnetty suotuisia olosuhteita ja tehty töitä isoina kokonaisuuksina, mikä on vauhdittanut aikataulua.
Kesäkausi toi vauhtia urakkaan
Kesä sujui poikkeuksellisen hyvin, mikä mahdollisti pohja-asfaltin levittämisen laajoille osuuksille jo varhaisessa vaiheessa. Isoina kokonaisuuksina toteutetut työvaiheet ovat olleet erityinen etu, vaikka ne ovat edellyttäneet muuttuneita liikennejärjestelyjä. Ratkaisu on kuitenkin ollut tehokas ja turvallisuus on pystytty varmistamaan jokaisessa vaiheessa.
Työt ovat edenneet Gesterbyntielle
Sittemmin urakassa on siirrytty liikenneympyrästä Gesterbyntielle, jonne rakennetaan hulevesiviemäri ja uudet tierakenteet. Gesterbyntiellä ajokaista on siirretty kävelytielle, ja työ tällä tieosuudella jatkuu vuoden 2026 keväälle. Työmaa jäi joulutauolle 19.12.2025 ja avautuu taas keskiviikkona 7. tammikuuta 2026.
Tavoitteena on, että Gesterbyntie saadaan umpeen tammikuussa ja asfaltti laitettua paikoilleen keväällä. Kirkkotallintie ja Överbyntie ollaan avaamassa liikenteelle keväällä, samoihin aikoihin, kun Gesterbyntie palautuu ajokaistalle. Tämä vaatii kuitenkin erityisjärjestelyitä, sillä Gesterbyhyn menevä väylä levenee. Myös asfaltointityöt jatkuvat keväällä.
📍 Sijainti: Kirkkonummi
🏗️ Rakennuttaja: Kirkkonummen kunta
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: katu-urakka
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Helsingin Länsisataman kaupunginosassa jatkuu vilkas rakentaminen. Samalla alueen palvelut paranevat.
Jätkäsaareen suunnitellaan Helsingin mittakaavassa merkittävää uutta uinti- ja liikuntakeskusta. Hankesuunnitelma valmistui keväällä 2025, ja kaupunginvaltuuston hyväksyi hankesuunnitelman ja teki hankepäätöksen kokouksessaan 3. kesäkuuta.
Keskukseen on luonnosteltu monipuoliset liikuntatilat, kuten 50 metrin kahdeksanratainen uima-allas sekä useita liikuntatiloja muun muassa palloilulajeille, ryhmäliikuntaan sekä kuntosaliharjoitteluun. Keskuksen tontilta puretaan varastorakennus Bunkkeri. Sen ylimmät kerrokset ja osa sisätiloista purettiin kevään 2024 ja kevään 2025 välisenä aikana. Kesällä 2025 työ jatkuu, ja purku on tarkoitus saada valmiiksi kesällä 2026.
Rakentamisen on arvioitu alkavan vuonna 2026, jolloin uusi liikuntakeskus voitaisiin avata käyttöön loppuvuodesta 2029.
Jätkäsaaren asukkaiden käytössä on jo laaja osa liikuntapuistoa, joka on valmistunut vaiheittain. Puistoon valmistui kesän alussa laajojen viheralueiden lisäksi pelikenttä, ulkokuntosali sekä seuraava pätkä ulkoilureittiä. Liikuntapuisto saadaan lopulliseen muotoonsa, kun uusi uinti- ja liikuntakeskus saadaan käyttöön ja käytössä oleva tilapäinen liikuntahalli siirrettyä alueelta.
Liikuntapuisto toimii tärkeänä viher- ja harrastusalueena tiiviisti rakennetussa kaupunginosassa.
Monien Jätkäsaaren uusien asuinkerrostalojen rakennustyöt ovat edenneet ja osa on jo muuttovalmiita.
As Oy Helsingin Ahdinlaituri Länsisatamankadulla on Hitas-omistusasuntokohde, joka koostuu kolmesta 5–15-kerroksisesta kerrostalosta. Yhtiössä on yhteensä 212 asuntoa ja neljä liiketilaa. Rakennuksen ylimpään kerrokseen sijoittuvat asukkaiden yhteiset saunatilat ja kattoterassi, josta avautuu näkymä merelle. Kohteen arvioitu valmistumisaika on joulukuussa 2025.
Asunto Oy Helsingin Merenranta Naurunkadulla tarjoaa 79 Hitas-asuntoa, jotka sijaitsevat meren äärellä Melkinlaiturin ja Naurunkadun kulmassa. Kohde koostuu kolmesta 4–6-kerroksisesta rakennuksesta, ja sen siipeen on suunniteltu neljäkerroksinen kerrostalon ja rivitalon välimuoto. Rakentaminen alkoi kesäkuussa 2024, ja arvioitu valmistumisaika on kesäkuussa 2026.
As Oy Helsingin Ahdinlaiturin arvioitu valmistumisaika on joulukuussa 2025.
Saukonnokan altaaseen suunnitellaan uutta pienvenesatamaa. Alueelle on valmistunut toiminnallinen yleissuunnitelmatarkastelu. Tavoitteena on toteuttaa alueelle moderni ja toimiva satama pienveneille, mutta samalla huomioida virkistyskäyttö – esimerkiksi talviuinti, suppailu ja melonta ovat suunnitelmissa mukana.
Länsisataman satamatoiminnot ovat suuressa muutoksessa. Uudistusten tarkoituksena on mahdollistaa koko Tallinnan matkustaja-autolauttaliikenteen keskittäminen Länsisatamaan.
Länsisatamassa puretaan parhaillaan vanhaa matkustajaliikenteen käytöstä poistunutta T1-terminaalia. Purku valmistuu syksyyn 2025 mennessä. Terminaalin paikka ei kuitenkaan jää tyhjäksi: välittömästi purkamisen jälkeen alue tasoitetaan väliaikaiseksi satamakentäksi, jota hyödynnetään laivaliikenteen käytössä siihen asti, kunnes samalle paikalle rakennetaan uusi moderni terminaalirakennus 2030-luvun taitteessa. Uuden Merikeskuksen tarkoituksena on terminaalitoimintojen lisäksi toimia jätkäsaarelaisten olohuoneena, joka palvelee sekä matkustajia että kaupunkilaisia.
Elintärkeänä osana sataman kehitystä on Länsisataman satamatunneli, joka on edennyt suunnittelupöydiltä kohti toteutumista. Satamatunneli yhdistää tulevaisuudessa Länsisataman suoraan Länsiväylään, jolloin Jätkäsaaren katuverkosta siirtyvät pois raskas rekkaliikenne ja satamaliikenteen autojonot. Satamatunneli parantaa myös sataman saavutettavuutta ja liikenneturvallisuutta sekä ilmanlaatua Jätkäsaaressa. Lisäksi se vähentää liikennemelua.
Tunnelin asemakaavaehdotus oli nähtävillä keväällä 2025, ja kaava etenee kaupungin päätöksentekoon syksyn aikana. Satamatunneli voisi olla käytössä vuonna 2032, jolloin Tallinnan liikenne keskitetään Länsisatamaan.
Ahdinaltaan alueella on keväällä 2025 käynnistynyt loivennustäyttö ja painopengerurakka. Painopenger jää paikoilleenvähintään kolmeksi vuodeksi tiivistämään maaperää, minkä jälkeen aluetta voidaan hyödyntää rakentamiseen. Tavoitteena on, että uusi uimaranta voisi valmistua 2020-luvun lopussa.
Ahdinaltaan alueen toteutus etenee vaiheittain, ja alueen aikataulut tarkentuvat muun muassa aluetta rajaavien hankkeiden etenemisen myötä.
Katujen, siltojen ja maaperän parannustyöt etenevät
Porkkalankadun ja Selkämerenkadun saneeraus käynnistyy kesällä 2025. Työalue kattaa Porkkalankadun Länsisatamankadun ja Länsiväylän välillä sekä Selkämerenkadun. Katujen pyöräliikennejärjestelyt päivitetään, lisätään katuvihreää ja uusia puita ja valaistus uusitaan.
Jätkäsaaren Kannaksen sillan peruskorjaus jatkuu vuosina 2024–2026. Sillan uusimisen yhteydessä toteutetaan myös uusia kaistajärjestelyjä, lisätään katuvihreää ja uusitaan kunnallistekniikkaa sekä rantamuurit.
Saukonlaiturin ja Saukonnokanvenesatamanmaa-alueita pudotustiivistetään maaperän tulevaa rakentamista varten.
Ruoholahden metroaseman korttelia ja sen lähiympäristöä on lähdetty kehittämään. Tavoitteena on rakentaa metroaseman ympäristöstä entistä elävämpi ja viihtyisämpi keskus, johon on ideoitu liiketiloja, palveluita ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Kehittämishankkeelle on haettu varausta, ja ennen sen käsittelyä vuorovaikutetaan kaupunkilaisia ja kiinnostuneita toimijoita esitetyistä ajatuksista ja ideoista.
Jätkäsaaressa tehdään myös urakoita, jotka täydentävät alueen katuverkkoa ja infrarakenteita. Melkinlaiturin rantamuurien kunnostus on käynnissä, ja samalla rakennetaan uusia rantamuurirakenteita. Lisäksi alustavan aikataulun mukaan heinäkuussa alkaa Melkinlaiturin katu-urakka 3, jossa rakennetaan alueen katuja ja kunnallistekniikkaa.
Samanaikaisesti etenee Jätkäsaaren laaja pintarakenneurakka, jossa tehdään viimeistelyjä Atlantinkadulla, Kanariankadulla, Kiribatinkadulla, Länsisatamankadulla, Naurunkujalla, Samoankujalla, Tahitinkadulla ja Tongakujalla. Jätkäsaaressa viimeistellään katuja valmistuvien kortteleiden mahdollistavassa tahdissa myös tänä vuonna.
Lisäksi Suezinkadun välillä Tyynenmerenkatu–Jätkäsaarenlaituri käynnistyy oma katu-urakkansa syksyllä.
Länsisataman kupeessa sijaitsevan Hernesaaren alueen kaavoitus on edennyt, ja tavoitteena on rakentaa uudesta kaupunginosasta koti noin 7 100 asukkaalle.
Hernesaaressa eletään urbaania elämää osana kantakaupunkia, virkistäydytään rantapuiston liikuntamahdollisuuksien tai ravintoloiden parissa, pulahdetaan työpäivän päätteeksi avantoon tai katsellaan avomerta oman kotitalon yhteiseltä viherkattoterassilta.
📍 Sijainti: Helsinki, Länsisatama
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: uinti- ja liikuntakeskus, asuntoja, liiketilaa, pienvenesatama, katu-urakka
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2024
Uusi erikoisliike rakennetaan Tammiston kauppakeskittymään.
Rautakauppojen kilpailu kiristyy entisestään Vantaalla, kun Tammistoon avataan Hammer-myymälä ensi kesänä.
📍 Sijainti: Helsinki, Tammisto
🏗️ Rakennuttaja: -
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: toimitila
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Sitovia varauksia vajaat 10.
Vuoden 2027 Asuntomessujen järjestäminen Pickala Rock Resortissa Siuntiossa on vahvistettu. Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja yksityinen maanomistaja Rock Properties Oy ovat vuoden 2025 aikana valmistelleet messuja.
📍 Sijainti: Siuntiossa Pickala Rock Resortissa
🏗️ Rakennuttaja: Rock Properties Oy
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: asuntomessut
🏠 Asuntoja: 10
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Kokonniemen liikuntakeskus Kokonniemen liikuntakeskuksen suunnittelu on edennyt aikataulun mukaisesti, ja pääsuunnittelija, erikoissuunnittelijat ja pääurakoitsija on valittu syksyn aikana. Kesäkuussa on tavoitteena hyväksyttää rakentamisvaiheen tarkistettu kustannusarvio ja päätös rakennustöiden aloittamiselle.
Hanke on jaettu kahteen osaprojektiin. Infraprojektin alueella katualueen rakentamisen valmistelevat työt ovat alkaneet ja tarkempi suunnittelu valmistuu vuoden aikana. Uusi katu on tavoitteena valmistua syksyllä 2026, jonka jälkeen on mahdollista aloittaa uudisrakennusprojektin rakennustyöt. Uudisrakennusprojektin tarkemmat kustannusarviot valmistuvat ennen yleissuunnittelua. Hankesuunnitelman mukainen uudisrakennusprojektin kustannusarvio on 53,5 miljoonaa euroa, joka on perustunut vuoden 2023 kustannustasoon ja tässä ei ole huomioitu rakentamisen aikaisia suhdannevaikutuksia. Kun huomioidaan koko rakentamisen aikaiset inflaatioennusteet vuosittaisen rahankäyttösuunnitelman mukaisesti, arvioidaan uudisrakennusten osuuden olevan kokonaisuudessaan alustavasti 58 miljoonaa euroa.
📍 Sijainti: Porvoo, Kokonniemi
🏗️ Rakennuttaja: Porvoon kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: liikuntakeskus
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 58 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Hinthaaran sivistyskeskus Hinthaaran sivistyskeskuksen peruskorjaus ja laajennus alkaa syksyllä 2025. Projekti käsittää uudet liikuntatilat, opetustilojen modernisoinnin ja liikennejärjestelyjen parantamisen. Tilojen mitoitus ja palvelun volyymi ei projektin myötä muutu. Hintahaarassa on jatkossakin tilat yhteensä noin 200:lle esi- ja alakoululaiselle. Urakka valmistuu vuoden 2026 lopulla. Pihan uudistustyöt kuuluvat hankekokonaisuuteen ja ne toteutetaan kesällä 2027.
📍 Sijainti: Porvoo, Hinthaara
🏗️ Rakennuttaja: Porvoon kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Sivistyskeskuksen peruskorjaus ja laajennus
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Eestinmäen päiväkoti Eestinmäen päiväkodin rakennustyöt jatkuvat, työt valmistuvat vuoden 2026 lopulla. Urakka sisältää vanhimman A osan purun ja kutakuinkin vastaavan kokoisen uudissiiven rakentamisen samalle paikalle. Päiväkodin B osa peruskorjataan ja uusimpaan C-siipeen tehdään pieniä tilajärjestelyitä. Valmistuttuaan päiväkodissa on tilat kahdeksalle päiväkotiryhmälle.
📍 Sijainti: Porvoo, Eestinmäki
🏗️ Rakennuttaja: Porvoon kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: päiväkodin
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Peipon uusi koulu Gammelbackassa Peipon uuden koulun projektinjohtourakoitsijaksi on valittu NCC Suomi Oy. Hankkeen noin viisi kuukautta kestävä kehitysvaihe on aloitettu kesällä 2025. Tilat suunnitellaan ja mitoitetaan Gammelbackan alueen esikoulun ja perusopetuksen vuosiluokille 1–6, käsittäen noin 550 esiopetus- ja koulupaikkaa. Varsinaiset rakennustyöt ajoittuvat vuosille 2026–2028. Uusi koulu korvaa valmistuttuaan kokonaisuudessaan nykyisen Peipon koulun.
📍 Sijainti: Porvoo, Gammelbacka
🏗️ Rakennuttaja: Porvoon kaupunki
👷 Rakennusliike: NCC Suomi Oy
🏢 Kohde: päiväkodin
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Borgå Gymnasiumin uusi liikuntasali Borgå Gymnasiumille rakennetaan uusi liikuntasali vanhan huonokuntoisen salin paikalle. Hankkeen toteutussuunnittelu on aloitettu. Urakoiden kilpailutus tehdään alkuvuodesta 2026 ja työt valmistuvat vuodenvaihteessa 2026/2027. Piha kunnostetaan kesällä 2027.
📍 Sijainti: Porvoo
🏗️ Rakennuttaja: Porvoon kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Toimitila
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Keskuskoulun pihajärjestelyt ja pallokentän pukukopit Keskuskoulun pihan pihajärjestelyiden ja pallokentän pukukoppien peruskorjausten suunnittelu aloitetaan. Rakennustyöt tehdään samanaikaisesti vuoden 2027 aikana.
📍 Sijainti: Porvoo
🏗️ Rakennuttaja: Porvoon kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Toimitila
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2027
Kaupunki-infra investoinnit Kaupunki-infran suurimpia kustannuseriä ovat perusparannus- ja kärkihankkeet sekä päällystäminen ja vanhan kaupungin kohdalla olevan rantamuurin saneeraus. Perusparannuksissa suurimmat yksittäiset kustannukset tulevat Läntisen Aleksanterinkadun sillan ja Sikosaaren 1. sillan kunnossapitosaneerauksista sekä Taidetehtaan 57 58 rantakadun perusparannuksesta ja Taidetehtaan rantakadun ja Läntisen Aleksanterinkadun liittymäjärjestelyistä.
📍 Sijainti: Porvoo
🏗️ Rakennuttaja: Porvoon kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Toimitila
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Länsirannalle rakennetaan ja ollaan rakentamassa useita valtion tukemia (ARA/Varke) kohteita kaupungin myymille tonteille, tällä on saatu myös kohtuuhintaista asuntotuotantoa Porvooseen. Opistokujan viimeisten tonttien rakentaminen alkanee vuonna 2026.
📍 Sijainti: Porvoo
🏗️ Rakennuttaja: Porvoon kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Kerrostaloja
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Kilpilahden yritysalueella Woikosken hanke etenee. Mikäli asemakaava saa lainvoiman ko. tontti myydään. Lisäksi alueelta myytäneen nykyisen asemakaavan mukaisia tontteja, nykyisten varausten perusteella. Yritystontteja on myynnissä lisäksi Ölstensin, Kaupunginhaan ja Kuninkaanportin alueilla. Kuninkaanportin asemakaavamuutoksen mukaisia tontteja aletaan myymään vuonna 2026.
📍 Sijainti: Porvoo, Kilpilahti
🏗️ Rakennuttaja: -
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Toimitilaa
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Kreate on pääurakoitsijana kohteessa, jossa rakennamme Liessaaren vesistösillan osana suosittua Liessaaren ulkoilualuetta Lohjalla. Urakkamme alkaa väliaikaisen kulkuyhteyden rakentamisella Haikarinniemen salmen yli Liessaareen, minkä jälkeen puramme nykyisen puisen ristikkosillan. 1950-luvulla rakennettu silta on ollut käyttökiellossa ja kulkuyhteys on korvattu ponttonisillalla.
Uusi Liessaaren silta on 92 metriä pitkä 8-aukkoinen silta, joka pisimmän jänteen osalta on puukantinen teräsristikkosilta. Lähestymissillat ovat tyypiltään teräksisiä jatkuvia puukantisia palkkisiltoja. Sillan maatuet perustetaan sekä lyötävien teräsbetonipaalujen varaan että maanvaraisesti ja välituet lyötäville teräsputkipaaluille.
Sillan teräspalkkien ja teräsristikon nosto on vuorossa keväällä 2026. Puukansi tehdään paikalla syrjälankkukantena.
Jalankulkijoille järjestetään kiinteä yhteys Liessaareen koko urakan ajan. Veneliikenne on suljettu rakentamisen ajan. Uuden sillan alituskorkeus nousee vanhaan siltaan verrattuna. Sen lisäksi sillan pääjänne tulee olemaan vanhaan siltaan verrattuna keskemmällä vesistöä, joten veneilijät pystyvät jatkossa hyödyntämään paremmin salmen syvimmin kohdan.
Uusi, turvallinen ja esteetön reitti Liessaareen avautuu ulkoilijoille kesäkuussa 2026. Tilaajana on Lohjan kaupunki ja urakka-aika on 12/2025–10/2026.
📍 Sijainti: Lohja, Liessaari
🏗️ Rakennuttaja: Lohjan kaupunki
👷 Rakennusliike: Kreate
🏢 Kohde: Silta
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Arkadiankadun sillan uusiminen alkaa 7. tammikuuta.
Remontti alkaa tilapäisten liikennejärjestelyiden rakentamisella. Remontin on arvioitu valmistuvan loppuvuodesta 2026.
Työt alkavat 7. tammikuuta tilapäisten liikennejärjestelyjen rakentamisella. Työt pyritään saamaan alkuun ennen mahdollisia kovia pakkasia, jotta työt etenevät jouhevasti.
Remontin urakoitsijaksi on valittu siltoihin erikoistunut MPV-Infrarakenne Oy. Urakoitsijan valinnassa painotettiin urakan nopeaa läpimenoa.
Siltaremonttia on suunniteltu yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon asiantuntijoiden kanssa. Ulkoiset muutokset siltaan tulevat olemaan pieniä ja sillan ulkoasu sekä entisen ratakuilun kivimuurit säilyvät. Uusi silta on samanlainen kuin nykyinen silta.
📍 Sijainti: Helsinki, Kamppi
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: MPV-Infrarakenne Oy
🏢 Kohde: Silta
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Consti toteuttaa Helsingin kaupungille koulun perusparannus- ja laajennushankkeen Maunulassa. Tilaajana toimii kaupunkiympäristön toimiala. Hanke toteutetaan projektinjohtourakkana. Urakka alkaa kesällä 2025 ja valmistuu vuoden 2027 loppupuolella. Urakan arvo on noin 30 miljoonaa euroa.
Tilat ajanmukaistetaan ja niiden monikäyttöisyyttä kehitetään. Esteettömyyttä parannetaan rakentamalla hissit molempiin rakennuksiin. Talotekniset järjestelmät uusitaan ja energiatehokkuutta parannetaan muun muassa uusimalla ilmanvaihtojärjestelmät ja kunnostamalla vesikatot.
Rakenteita ja julkisivuja korjataan, ja ikkunoita sekä ovia kunnostetaan tai uusitaan. Koulun juhla- ja liikuntasalit nykyaikaistetaan ja opetustilojen sekä käytävien akustiikkaa parannetaan. Puku-, pesu- ja wc-tiloja ajanmukaistetaan ja lisätään.
Nykyisten rakennusten väliin rakennetaan uusi kaksikerroksinen laajennusosa (3 038 brm²), joka yhdistää olemassa olevat koulurakennukset. Ensimmäiseen kerrokseen tulevat sijoittumaan keittiö, ruokasali/juhlatilat ja näyttämö-/liikuntatila sekä musiikin ja erityisopetuksen tilat. Toiseen kerrokseen tulee uusi pääsisäänkäynti sekä oppilashuollon ja hallinnon tiloja. Laajennusosa korvaa rakennusten välissä olevan vanhan yhdysrakennuksen, joka puretaan.
Koulun piha-alueet uudistetaan kokonaisvaltaisesti. Alueelle rakennetaan uusia leikki- ja oleskelualueita sekä toteutetaan viheralueita ja viherkattoja. Arvokasta kasvillisuutta suojataan. Liikenne- ja pysäköintijärjestelyissä painotetaan turvallisuutta ja toimivuutta.
Koulu toimii väistötiloissa perusparannuksen ajan. Uudessa koulukokonaisuudessa tulee olemaan tilat 820 oppilaalle ja 77 esiopetusikäiselle lapselle.
📍 Sijainti: Helsinki, Maunula
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: Consti
🏢 Kohde: Toimitila
📐 Kerrosala: 3 038 brm²
💰 Arvioitu kustannus: 30 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Laakson yhteissairaalan päärakennuksen ensimmäinen toteutusvaihe käynnistyi joulukuun alussa 2023, ja runsaslumisesta talvesta huolimatta elementtirungon asennus päästiin aloittamaan suunnitellusti tammikuussa 2024. Ensimmäinen neljästä lohkosta valmistuu syksyn loppuun mennessä ja koko runko on pystyssä vuodenvaiheessa 2025-2026. Syksyllä 2024 rakennuksen katoille alkaa nousta sääsuojia vesikattotöiden vuoksi.
📍 Sijainti: Helsinki
🏗️ Rakennuttaja: HUS
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Toimitila
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2024
Toivo Group Oyj on allekirjoittanut kauppakirjan Kinland AS:n (”Kinland”) kanssa Espooseen Puustellinmäen alueelle rakentuvasta päiväkodista. Kaupan arvo on noin 4,5 miljoonaa euroa. Kohteen vuokralaisena tulee toimimaan aiemmin tiedotetun mukaisesti pitkäaikaisella pääomavuokrasopimuksella Norlandia Päiväkodit Oy.
Toivo tiedotti aiemmin kohteen rakennustöiden käynnistymisestä. Rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa ja päiväkoti valmistuu käyttöön otettavaksi elokuun alkuun 2026. Toivo vastaa kohteen rakentamisesta kokonaisuudessaan. Kaupan täytäntöönpano suoritetaan kohteen valmistumisen jälkeen ja siihen liittyy kiinteistötransaktioille tyypillisiä epävarmuustekijöitä.
📍 Sijainti: Espoo, Puustellinmäki
🏗️ Rakennuttaja: Toivo Group Oyj
👷 Rakennusliike: Kinland AS
🏢 Kohde: Päiväkoti
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Koivuhovin asema-alueen rakentamista jatketaan. Uuden baanasillan rakentaminen alkaa, ja siihen liittyy porapaalutusta Bredanportin seudulla talven aikana. Meluseinien ja tukimuurien rakentaminen jatkuu. Bredanportin seudun jalankulkureitteihin on tiedossa muutoksia töiden edetessä. Seuraathan opasteita maastossa.
📍 Sijainti: Espoo, Koivuhovi
🏗️ Rakennuttaja: Väylävirasto
👷 Rakennusliike: Destia Oy
🏢 Kohde: ratahanke
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Toivo Group Oyj on käynnistänyt Helsingin Oulunkylään noin 11 miljoonan euron rakennushankkeen. Hanke toteutetaan yhteishankkeena Toivon yhteistyökumppanin Weston Groupin kanssa. Kohteeseen tulee yhteensä 33 asuntoa ja se on betonirakenteinen A-energialuokan kerrostalo.
Hanke valmistuu ja luovutetaan asiakkaille alkuvuodesta 2027.
📍 Sijainti: Oulunkylä
🏗️ Rakennuttaja: Toivo Group Oyj
👷 Rakennusliike: Weston Group
🏢 Kohde: kerrostaloa
🏠 Asuntoja: 33
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: noin 11 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Toinen datakeskusyhtiö seuraa tiiviisti perässä, sillä maanvuokrasopimus allekirjoitettiin perjantaina.
Alue Loviisan Itäisen Liittymän varrella muuttuu nyt nopeasti. Tien itäpuolella on jo kaadettu hehtaarikaupalla metsää Hyperco-yhtiön datakeskuskokonaisuutta varten.
📍 Sijainti: Loviisa
🏗️ Rakennuttaja: Hyperco
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Datakeskus
📐 Kerrosala:-
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Rakentamisen palveluyhtiö Fira on aloittanut Helsingin Nihtiin rakennettavan Hitas-asuinkerrostalon rakentamisen sijoitusyhtiö Kilo Invest Oy:lle. Kohteen 41 asunnosta 36 on joko varattu tai myyty.
Fira teki kohteen rakentamisesta esisopimuksen kesäkuussa 2025. Hitas-arvonta suoritettiin heinäkuussa ja rakennustyöt aloitettiin jo marraskuussa, mikä kertoo kohteen poikkeuksellisesta vetovoimasta. Kuusikerroksiseen As Oy Helsingin Saarenhelmeen valmistuu 41 asuntoa yksiöstä viisiöön. Asunnot ovat kooltaan 31–119 neliömetriä. Fira toimii kohteen pääurakoitsijana ja toteuttaa hankkeen KVR-urakkana avaimet käteen periaatteella.
📍 Sijainti: Nihti, Helsinki
🏗️ Rakennuttaja: Fira
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: kerrostaloa
🏠 Asuntoja: 41
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) hankkii uudet ikääntyneiden asumispalveluyksiköt Hyvinkäälle ja Nurmijärvelle vuokramallilla. Konsernijaosto hyväksyi hankesuunnitelmat 26.11.2025, ja kilpailutukset käynnistyvät tammikuussa 2026.
Rakennettavan vuokrakohteen malli
Molemmat kohteet toteutetaan rakennettavan vuokrakohteen kilpailutuksena. Mallissa Keusote vuokralaisena määrittelee tarvittavat tilat, ja valittu toteuttaja vuokranantajana rakennuttaa yksiköt avaimet käteen -periaatteella. Keusote sitoutuu vuokraamaan valmiit tilat sopimuksen mukaisesti. Tavoitteena on valita toimijat toukokuussa 2026.
Nykyaikaiset ja kodikkaat asumispalveluyksiköt
Molemmat yksiköt toteutetaan uudisrakennuksina keskustojen läheisyyteen. Kumpikin yksikkö tarjoaa yhteensä 60 asiakaspaikkaa: 40 yhteisöllisen asumisen paikkaa ja 20 ympärivuorokautisen asumisen paikkaa. Yhteensä alueelle syntyy siis 120 uutta asiakaspaikkaa.
Oman palvelutuotannon vahvistaminen
Hankkeet vastaavat Keusoten Palvelujen verkostosuunnitelman 2023–2030 strategiseen tavoitteeseen vahvistaa oman palvelutuotannon osuutta ikääntyneiden asumispalveluissa. Nykyinen paikkakapasiteetti ei riitä vastaamaan kasvavaan tarpeeseen väestön ikääntyessä.
Toiminta uusissa yksiköissä on tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2028.
📍 Sijainti: Hyvinkää ja Nurmijärvi
🏗️ Rakennuttaja: Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
👷 Rakennusliike:
🏢 Kohde: kaksi asumispalveluyksikköä
🏠 Asuntoja: 100
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Talvikkitien ja Peltolantien risteysalueen länsipuolen maarakenteet on saatu pääosin valmiiksi. Tikkuraitin rakennustyöt jatkuvat joulutauon jälkeen tammikuussa risteyksen itäpuolella ja myös osa Orvokkitiestä muuttuu työmaa-alueeksi.
Liikenteen työmaajärjestelyitä Talvikkitien ja Peltolantien risteyksessä. Talvikkitien ja Peltolantien risteysalueen länsipuolen rakennustyöt ovat pääosin valmistuneet, ja osuus on avattu ajoneuvoliikenteelle. Asfaltointi ja muut pintarakenteet viimeistellään myöhemmin keväällä, kun säät sallivat.
Vuodenvaihteessa työmaa siirtyy Talvikkitiellä Tikkuraitin puolelle ja risteysalueen itäpuoli suljetaan ajoneuvoliikenteeltä. Muutokset vaikuttavat myös jalankulku- ja pyöräilyreitteihin. Tikkuraitin länsipäähän rakennetaan uusi kävelysilta. Kävelysillan kautta kulkeva väliaikainen jalankulkureitti on käytössä arviolta 5.1.–31.3.
Työmaa on joulutauolla 22.12.2025–4.1.2026 ja 9.1.2026. Työt jatkuvat 5.–8.1. Loppiaisen arkipyhänä ei kuitenkaan tehdä erityistä melua aiheuttavia rakennustöitä.
Heti alkuvuodesta 5. tammikuuta 2026 työmaa ottaa käyttöönsä pienen alueen Orvokkitiestä. Aluksi aluetta käytetään työmaatarvikkeiden varastointiin. Varsinaiset rakennustyöt alkavat alueella myöhemmin keväällä.
Uudistettu ja viihtyisä kävelykatu on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2026 loppuun mennessä.
📍 Sijainti: Tikkurila
🏗️ Rakennuttaja: Vantaan kaupunki
👷 Rakennusliike:
🏢 Kohde: Katusaneeraus
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Plus Hoivakodit rakennuttaa Nurmijärvelle uuden 45-paikkaisen ikäihmisten hoivakodin. Hoivakodin rakennustyöt ovat käynnistyneet Klaukkalassa Ketunkalliolla, ja kohteen on määrä valmistua loppuvuonna 2026.
Hankkeen rakennuttajana ja sijoittajana toimii Plus Hoivakodit, KVR-urakoitsijana SSA Rakennus Oy ja palveluntuottajana Ikifit Oy. Valmistuessaan hoivakoti tarjoaa turvallisen ja viihtyisän kodin 45 ikäihmiselle ympärivuorokautiseen palveluasumiseen sekä yhteisölliseen asumiseen.
📍 Sijainti: Nurmijärvi
🏗️ Rakennuttaja: Plus Hoivakodit
👷 Rakennusliike: SSA Rakennus Oy
🏢 Kohde: Hoivakoti
🏠 Asuntoja: 45
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Tokmannin tavoitteena on avata uusi, tuotetarjonnaltaan monipuolinen Tokmanni-myymälä kasvavaan Vantaan Kivistön kaupunginosaan osoitteeseen Mestarintie 14, 01730 Vantaa.
Myymälärakennuksen rakentamisen on tarkoitus käynnistyä alkuvuonna 2026, ja rakennushankkeen toteuttajana toimii Hartela. Uuden Tokmanni-myymälän avajaisia kaavaillaan loppuvuodelle 2026.
Uudesta myymälärakennuksesta tulee noin 3 500 neliömetrin kokoinen. Tokmanni-myymälän yhteyteen rakennetaan kattava puutarhamyymälä eri vuodenaikojen sesonkituotteille.
📍 Sijainti: Kivistö
🏗️ Rakennuttaja: Tokmanni
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Toimitila
📐 Kerrosala: noin 3500 m²
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Tavoitteena on siirtyä toteutusvaiheeseen 2026 kesänä.
YIT, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue ja Tuusulan kunta ovat allekirjoittaneet sote-keskuksen sekä Varuskunnanaukion pysäköintilaitoksen rakennushankkeen kehitysvaiheen sopimuksen.
📍 Sijainti: Tuusula
🏗️ Rakennuttaja: Keski-Uudenmaan hyvinvointialue ja Tuusulan kunta
👷 Rakennusliike: YIT
🏢 Kohde: Sote-keskus
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
HSY:n hallitus hyväksyi tunnelin hankesuunnitelman.
Espoon ja Helsingin välille suunnitellaan 80 miljoonan euron viemäritunnelia. HSY:n hallitus hyväksyi tunnelin hankesuunnitelman. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY suunnittelee viemäritunnelia Helsingin Lassilan ja Espoon Söderskogin välille. Hallitus hyväksyi Lassila-Söderskogin viemäritunnelin hankesuunnitelman.
📍 Sijainti: Helsingin Lassilan ja Espoon Söderskog
🏗️ Rakennuttaja: HSY
👷 Rakennusliike:
🏢 Kohde: Viemäritunneli
💰 Arvioitu kustannus: noin 80 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
SSA rakentaa Espoon Asunnoille kerrostalokohteen Espoon Kalajärvelle. Niipperintielle rakennetaan kolme neljäkerroksista asuinkerrostaloa, joihin tulee yhteensä 85 asuntoa. Kohteen rakennuslupa on lainvoimainen. Urakkasopimus allekirjoitettiin 28.11.2025.
Kohteen rakennustyöt käynnistyivät joulukuun alussa. Kohde valmistuu kesällä 2027. SSA toimii hankkeessa pääurakoitsijana.
📍 Sijainti: Espoo, Kalajärvi, Niipperintie 97
🏗️ Rakennuttaja: Espoon Asunnot
👷 Rakennusliike: SSA
🏢 Kohde: 3 kerrostaloa
🏠 Asuntoja: 85
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Pohjola Rakennus on hankkinut noin 600 asunnolle asuntorakennusoikeutta Espoon Hannusrannasta. Projektien kokonaisarvo on noin 150 miljoonaa euroa. Hankkeen suunnitelmiin kuuluu kymmenen kerrostalon toteuttaminen sekä pysäköintilaitos. Rakentaminen toteutetaan useissa eri vaiheissa, tarjonnaltaan monipuolisina omistus- ja vuokra-asuntoina. Osasta alueen projekteista ja niiden rakentamisesta on jo sovittu asiakkaan kanssa.
Hannusranta on Espoon kasvava ja houkutteleva alue, jossa Pohjola Rakennus haluaa olla mukana rakentamassa uusia koteja sekä tukemassa alueen elinvoimaisuuden kehitystä.
Hankevalmistelu käynnistyy välittömästi ja rakennustöiden on tarkoitus alkaa vuonna 2026.
📍 Sijainti: Espoo, Hannusranta
🏗️ Rakennuttaja: Pohjola Rakennus
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: 10 kerrostaloa
🏠 Asuntoja: noin 600
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: noin 150 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
NCC on valittu tarjouskilpailussa Porvoon kaupungin rakennuttaman Peipon koulun projektinjohtourakoitsijaksi. Nyt solmittu PJU-sopimus sisältää kehitysvaiheen, jonka arvioidaan kestävän vuoden 2025 loppuun. Toteutusvaiheen odotetaan alkavan tontilla sijaitsevan monitoimitalon purkamisella alkuvuonna 2026.
Uuteen, pinta-alaltaan noin 7 000 neliömetrin koulurakennukseen tulee monipuoliset tilat vuosiluokille 1–6 sekä esiopetukselle. Lisäksi kouluun tulee tilat valmistavalle opetukselle ja erityisopetukselle. Yhteensä tilat mitoitetaan noin 520 lapselle. Tilat suunnitellaan mahdollistamaan myös rakennuksen iltakäyttö.
📍 Sijainti: Porvoo
🏗️ Rakennuttaja: Porvoo kaupunki
👷 Rakennusliike: NCC
🏢 Kohde: Koulu
📐 Kerrosala: noin 7 000 k-m²
💰 Arvioitu kustannus: noin 20 M€
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Poliitikot näyttivät yksimielisesti vihreää valoa kiistellylle datakeskuskaavalle
Koskeloon kaavailtu datakeskus sijoittuisi kapealle tontille Kehä III ja Koskelontien väliin. Koskeloon suunnitteilla oleva datakeskus liittyisi alueen isojen hallien ketjuun.
Koskelonniityn asemakaavaehdotus on hyväksytty yksimielisesti nähtäville Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnassa.
📍 Sijainti: Vantaa, Koskelo
🏗️ Rakennuttaja: -
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Datakeskus
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: -
Espoolaiseen jokilaaksoon voidaan rakentaa 4 000 asukkaan kerrostaloalue – valittaja tyytyy tappioon
Espoon ympäristöyhdistyksen Lasihyttiä koskeva valitus myöhästyi 21 sekunnilla.
Kauklahteen nousevan noin 4 000 asukkaan kerrostalokeskittymän rakentamiselle ei ole enää esteitä.
📍 Sijainti: Espoo, Jokilaakso
🏗️ Rakennuttaja: -
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: useita kerrostaloja
🏠 Asuntoja: 4000 asukkaalle
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: -
Jousenkaaren koulun vanhalle tontille Espoossa tulee päiväkoti pikavauhdilla.
Tapiolaan rakennetaan Keltaperhon päiväkoti osoitteeseen Jousenkaari 10. Hanke on kiireinen.
Tapiolaan Länsikorkeen alueelle rakennetaan uusi Keltaperhon päiväkoti. Se korvaa korvaa Niittykummun huonokuntoisen päiväkodin (Kappelirinne 1), joka on nykyään väistökäytössä.
📍 Sijainti: Espoo, Tapiola
🏗️ Rakennuttaja: Espoon kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: päiväkoti
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Töölön tapaturma-aseman tontille tulossa 280 vuokra- ja omistusasuntoa.
Rakentaminen Töölön sairaalan entisellä tontilla on alkanut. Vuonna 2028 tontilla on viisi kerrostaloa, parkkihalli ja paljon liiketilaa
Töölön pitkään tyhjillään seisseen entisen tapaturma-aseman tontilla on vihdoin alkanut tapahtua.
Sibeliuksenkadun ja Topeliuksenkadun kulmassa sijaitsevalle tontille ryhdytään pian rakentamaan uutta asuinkorttelia, jonka nimi on Helsingin Palazzo.
Kyseessä on noin 200 miljoonan euron arvoinen hanke. Kortteliin tulee vuokra- ja omistusasuntoja.
Rakennustyöt aloitetaan vuokrataloista. Ensimmäiset kodit valmistuvat kesällä 2027, ja asuntojen vuokraaminen alkaa arviolta keväällä 2027.
Entinen sairaalatontti Töölössä on ollut yksi Helsingin suurimmista vuosia tyhjänä seisseistä työmaista. HUS myi kiinteistöt eläkevakuutusyhtiö Veritakselle vuonna 2018.
📍 Sijainti: Helsinki, Töölö
🏗️ Rakennuttaja: -
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: 5 kerrostaloa
🏠 Asuntoja: noin 280
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: noin 200 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Katujen rakentaminen entisellä lentokentällä alkaa.
Varsinaiset kadunrakennustyöt käynnistyvät tammikuussa 2026 ja kestävät vuoden loppuun.
Urakka käsittää uusien katujen, Vanhan Viipurin maantien rakentamisen Ilmasillantien ja Kastrupinkadun välillä sekä Malmin lentoaseman kadun rakentamisen. Samalla siirretään vesihuoltolinjaa.
Myös Malmin lentoaseman aukion, terminaalin piha-alueiden sekä Malminkentän tapahtuma-alueen vesihuollon ja sähkön rakentaminen kuuluvat urakkaan.
📍 Sijainti: Helsinki, Malmi
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike:
🏢 Kohde: Katu-urakka
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Ilvesvuori pohjoisen työmaa siirtyy talvitauolle 19.12.2025. Keskokatu on valmistunut ja työmaan aikaisia liikennejärjestelyjä poistetaan. Voimaan tulee 60 km/h nopeusrajoitus.
Siippoontie (Mt 1311): Pirkkakadulle kääntyminen on estettynä siihen saakka, kunnes Kesko Oyj avaa kadun työmaaliikenteelle. Työmaa-aikaiset liikennejärjestelyt poistetaan ja nopeusrajoitus on muutettu uuden liikenteenohjaussuunnitelman mukaiseksi 60 km/h.
Hämeenlinnantie (Mt 130): Työmaa-aikaiset liikennejärjestelyt poistetaan ja nopeusrajoitus on muutettu uuden liikenteenohjaussuunnitelman mukaiseksi 60 km/h. Keskokatu on tässä urakassa valmis.
Jalankulku ja polkupyöräreitin rakentaminen jatkuu keväällä 2026 (kuvassa merkittynä K6J) ja se avataan liikenteelle alkukesästä 2026. Kulku on estetty väliaikaisilla liikennejärjestelyillä.
Pirkkakadun ja Keskokadun viimeistelytyöt jatkuvat Kesko Oyj:n toimesta myöhemmin.
📍 Sijainti: Nurmijärvi
🏗️ Rakennuttaja: Nurmijärven kunta ja Kesko Oyj
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Katu-urakka
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Helsingin Mäkelänkadun liikennejärjestelyt muuttuvat, kun yksi Helsingin pääväylistä muuttuu yksikaistaiseksi kokonaisen vuoden ajaksi. Syynä tähän ovat Helsingin kaupungin mittavat kunnostustyöt.
Ajoneuvot ohjataan aluksi kulkemaan Mäkelänkadun itäpuolta, ja kadun länsipuoli rajataan työmaa-alueeksi. Ajoneuvoille jää käyttöön yhdet kaistat suuntaansa.
Mäkelänkatu peruskorjataan noin 1,3 kilometrin osuudelta Kumpulantien ja Hämeentien välillä.
Aikataulun mukaan Mäkelänkadun liikenne kulkee itäpuolta vuoden 2026 syksyyn asti. Tämän jälkeen liikenne siirtyy kadun länsipuolelle ja itäpuoli muuttuu työmaa-alueeksi. Kesällä 2026 raitioliikenne on tauolla kolmen kuukauden ajan kiskojen uusimisen takia.
Kokonaisuudessaan peruskorjaus Hämeentien ja Kumpulantien välillä kestää kaksi vuotta. Sen aikana uusitaan muun muassa vesi- ja viemärijohtoja, kaukolämpöputkia, sähkökaapeleita, liikennevaloja ja katuvalaistusta.
📍 Sijainti: Helsinki
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Katusaneeraus
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Helsingin ja Riihimäen välisen rataosuuden kehittäminen näkyy myös ensi vuonna vahvasti Tuusulan alueella. Väylävirasto kertoo, että Purolan ja Jokelan välillä tehdään muun muassa lisäraiteita ja siltatöitä. Jokelan aseman aluetta uudistetaan.
Purola–Nuppulinna-välille rakennetaan kaksi lisäraidetta. Parhaillaan osuudella rakennetaan viimeisiä maaperää vahvistavia ja vakauttavia esikuormituspenkereitä sekä louhitaan tilaa uudelle raiteelle. Nämä työt valmistuvat kuluvan vuoden loppuun mennessä, kerrotaan Väylävirastosta.
Varsinainen lisäraiteiden rakentaminen käynnistyy tammikuussa. Urakkaan sisältyvät myös lisäraiteiden tarvitsemat sillat ja pienempiä oheistöitä.
Urakassa muun muassa uusitaan Tyynelän alikulkusilta, joka on kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde pääradan ensimmäisestä rakennusvaiheesta. Siltatyöt toteutetaan siten, että Tyyneläntien alikulku säilyy sellaisenaan.
Purola–Nuppulinna-välin rakentaminen on osa suurempaa kokonaisuutta, jossa rakennetaan vuosien 2024–2028 aikana Purolan ja Jokelan välille kaksi lisäraidetta nykyisen kaksoisraiteen viereen.
Myös Nuppulinnan ja Jokelan välillä päästään tositoimiin aloittamalla esikuormituspenkereiden sekä sähköradan pylväsperustuksien rakentaminen. Työ edeltää myöhempää lisäraiteiden rakentamista. Ensi vuonna alueella tehdään myös itäisen lisäraiteen pohjarakennustöitä sekä aloitetaan työt Huikon ratasillalla.
Jokelan asema uudistuu vuosina 2026–2028 uuden itäisen laiturin, alikulun päivittämisen ja esteettömyyttä parantavien toimenpiteiden myötä. Alueen ilmettä muuttaa myös Tuusulan kunnan katuhanke Blennerintie, joka mahdollistaa yhteyden radan ali Peltokaaren asuinalueen ja Jokelan keskustan välille. Blennerintie ja siihen liittyvät sillat rakennetaan yhdessä Tuusulan kunnan kanssa.
Jokelan asemanseudulla tehdään ensi vuoden aikana silta- ja sähköratatöitä. Palojoen ratasiltaa sekä Jokelan alikulkusiltaa levennetään lisäraiteita varten. Lisäksi aloitetaan Blennerintien sillan rakentaminen.
Pääradan kehittämishankkeen tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja mahdollistaa junavuorojen lisääminen rataosalla.
📍 Sijainti: Tuusula
🏗️ Rakennuttaja: Väylävirasto
👷 Rakennusliike: Kreate
🏢 Kohde: Raidehanke
💰 Arvioitu kustannus: 40 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2024
Skanska on valittu Helsingin kaupungin vuokra-asuntohankkeen urakoitsijaksi. Skanska ja Helsingin kaupunki ovat sopineet 182 vuokra-asunnon rakentamisesta Helsingin Vuosaareen.
📍 Sijainti: Helsinki, Vuosaari, Vuosaarentie 3
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: Skanska
🏢 Kohde: Kaksi kerrostaloa, kuusikerroksinen ja kahdeksankerroksinen, piharakennus ja maan alle parkkihalli
🏠 Asuntoja: 182 joista 20 kehitysvammaisille
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 32 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 12/2025
Louhintahiekka Oy:llä on käynnissä työmaita Kirkkonummella Överbryntiellä ja Gesterbyntiellä (perusparannus) sekä Länsilenkin ja Sokeritehtaantien urakat. Työmaat jäävät joulutauolle perjantaina 19.12. ja työt jatkuvat keskiviikkona 7.1.2026.
📍 Sijainti: Kirkkonummi
🏗️ Rakennuttaja: Kirkkonummen kunta
👷 Rakennusliike: Louhintahiekka Oy
🏢 Kohde: Katusaneeraus
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Oulunkylään rakentuu Helsingin kaupungin hintasäätelemiä puolihitas-asuntoja. Asuntoja tulee 33kpl. Tontti rajautuu Käskynhaltijantiehen sekä Kulman aukioon. Asuntojen on määrä valmistua loppuvuodesta 2026.
📍 Sijainti: Oulunkylä, Helsinki
🏗️ Rakennuttaja: -
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: kerrostaloja
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
📍 Sijainti: Westend, Espoo
🏗️ Rakennuttaja: Westend Kuninkaansatama Ky
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Kerrostalo
🏠 Asuntoja: 101
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Malminkentän Nallenrinteen alueelle rakennetaan asuntoja yhteensä lähes 3 000 asukkaalle. Nyt rakenteilla olevaan taloon tulee 48 asuntoa. Nallenrinne sijaitsee Malminkentän eteläosassa Tattariharjuntien varrella. Alueen pohjoisosan Nallenrinteenpuisto muodostaa osan koko Malminkentän aluetta yhdistävästä puistoverkostosta.
Kaikkiaan Malminkentän alueelle on suunnitteilla asuntoja noin 25 000 asukkaalle.
📍 Sijainti: Helsinki, Malmi, Vanha Viipurin maantie 14
🏗️ Rakennuttaja: Y-Säätiö
👷 Rakennusliike: Pajala Etelä-Suomi Oy
🏢 Kohde: kerrostalo
🏠 Asuntoja: 48
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Malminkentän eli Malmin entisen lentokenttäalueen pohjoisosaan rakennetaan vuosina 2025–2026 uusi lumenvastaanottopaikka. Lumenvastaanottopaikan urakoitsijana YIT Infra Oy toteuttaa työmaavesien hallintaa osana urakan työvaiheita.
📍 Sijainti: Malminkenttä, Helsinki
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: YIT infra Oy
🏢 Kohde: Lumenvastaanettopaikka
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Kunta myymässä maata kansainväliselle varainhallintayhtiölle.
Tuusulan kunta on solminut esisopimuksen Jokelassa sijaitsevan noin 16,7 hehtaarin maa-alan myymisestä varainhallintayhtiö Blackstonen hallinnoimille rahastoille. Alueelle suunnitellaan datakeskusta.
📍 Sijainti: Tuusula
🏗️ Rakennuttaja: Varainhallintayhtiö Blackstone
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Datakeskus
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: -
Espoon kulttuurikeskuksen uuden teatterisalin suunnitteluvaihe on loppusuoralla. Seuraavaksi hanke siirtyy toteutussuunnitteluun, jonka päätteeksi teatterille valitaan rakennusurakoitsija.
Kulttuurikeskuksen teatterin hanke nytkähtää jälleen eteenpäin, kun hanke siirtyy suunnitteluvaiheesta toteutussuunnittelu- ja rakentamisvaiheeseen. Nyt päättyvän suunnitteluvaiheen aikana on keskitytty kulttuurikeskuksen laajennusosaan sijoittuvan uuden teatterisalin toiminnallisuuksien sekä harjoitussalin ja oheistilojen suunnitteluun.
Kulttuurikeskuksen uusi teatterisali on suunnitelmissa mitoitettu 455 katsojalle ja se täydentää kulttuurikeskuksen nykyisiä saleja. Kapasiteetiltaan uusi sali sijoittuu perusmallissaan Louhisalin (296 katsojaa) ja Tapiolasalin (733 katsojaa) väliin, mutta se on erilaisin katsomojärjestelyin muunneltavissa suurtenkin esitysten ja tapahtumien tarpeisiin. Laajennusosa toimii ensisijaisesti Espoon teatterin näyttämönä.
Uusi teatteri sisältää näyttämö- ja katsomotilojen lisäksi muun muassa harjoitustilat, tuotanto- ja varastotilat, pukuhuoneet, yleisötilat, henkilökunnan työ- ja sosiaalitilat sekä tekniset tilat. Teatterin bruttoala on noin 8600 bruttoneliötä.
Kulttuurikeskuksen teatterin rakentaminen voisi alkaa tämän hetken arvion mukaan talvella 2026 ja uudet tilat voitaisiin näin ollen ottaa käyttöön syksyllä 2028. Tämänhetkisten kustannuslaskelmien perusteella teatterilaajennuksen kustannukset ovat noin 61,4 miljoonaa euroa.
📍 Sijainti: Espoo
🏗️ Rakennuttaja: Espoon kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Toimitila
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 61,4 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Rakennustyöt käynnistyvät purkutöillä joulukuussa 2025.
Hartela rakentaa kiinteistösijoitusyhtiö Eden Asunnot Ky:lle EU-taksonomian mukaisen asuinkerrostalon Espoon Niittykumpuun. Kotitontuntielle nouseva kohde toteutetaan kokonaisvastuu-urakkana (kvr).
📍 Sijainti: Espoo, Niittykumpu
🏗️ Rakennuttaja: Eden Asunnot Ky
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Kerrostalo
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
SRV aloittaa 40 asunnon asuinkerrostalon, Asunto Oy Espoon Luhtavehkan rakentamisen Espoon Niittykummussa. Luhkavehka on toinen omistusasuntokohde, jonka rakentamisen SRV käynnistää tämän vuoden aikana.
📍 Sijainti: Espoo, Niittykumpu
🏗️ Rakennuttaja: SRV
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Kerrostaloa
🏠 Asuntoja: 40
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Toivo Group on viimeistellyt kaupat Urban Partnersin (Ent. Nrep) hallinnoiman rahaston kanssa Helsingin Vartiokylään rakennettavasta hoivakiinteistöstä. Kaupan arvo on vajaat 8 miljoonaa euroa.
📍 Sijainti: Helsinki, Vartiokylä
🏗️ Rakennuttaja: Urban Partnersin (Ent. Nrep)
👷 Rakennusliike: Toivo Group
🏢 Kohde: Hoivakiinteistö
🏠 Asuntoja: -
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 8 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Rakentaminen alkaa tammikuussa 2026.
Rakennusliike Peab rakentaa Avain Asunnoille 50 asunnon kerrostalon Helsingin Mellunkylään. Nyt rakennettava kuusikerroksinen talo tulee purettujen talojen tilalle nousevaan Mellunpuiston kortteliin Mellunmäen metroaseman läheisyyteen.
📍 Sijainti: Helsinki, Mellunkylä
🏗️ Rakennuttaja: Avain Asunnot
👷 Rakennusliike: Peab
🏢 Kohde: Kerrostalo
🏠 Asuntoja: 50
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Vantaa, Kivistö
🏗️ Rakennuttaja: -
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Viihdeareena
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: -
Vartiokylän peruskoulun ja päiväkodin uudisrakennushanke osoitteessa Kiviportintie 10 käynnistyy joulukuun 2025 aikana.
Vartiokylään tulee kauan odotettu uusi peruskoulu- ja päiväkotirakennus. Rakentaminen alkaa joulukuussa työmaa-alueen aitauksella ja maanrakennustöillä. Hankkeen arvioitu kesto on kaksi vuotta, jolloin koulu ja päiväkoti pääsisivät aloittamaan kevätlukukauden 2028 uusissa tiloissa.
Hankkeen urakoitsijaksi on valittu Jatke Toimitilat Oy.
📍 Sijainti: Helsinki, Vartiokylä, Kiviportintie 10
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: Jatke Toimitilat Oy.
🏢 Kohde: Koulu ja päiväkoti
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Espoon kaupunki ja Jatke Toimitilat Oy ovat allekirjoittaneet 11.12.2025 urakkasopimuksen uuden jalkapallostadionin rakentamisesta Tapiolan urheilupuistoon yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Hanke sisältää stadionin lisäksi pysäköintilaitoksen sekä asuinkerrostalojen rakentamisen stadionin kanssa samaan kortteliin. Rakentaminen alkaa ensi kesänä.
📍 Sijainti: Espoo, Tapiola
🏗️ Rakennuttaja: Espoon kaupunki
👷 Rakennusliike: Jatke Toimitilat Oy, maanrakennus Tieluiska Oy
🏢 Kohde: Urheilupuisto ja stadion
💰 Arvioitu kustannus: 74 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Rakentaminen käynnistyy joulukuussa 2025 ja valmistuu tammikuussa 2027. Peab toteuttaa Porvoon kodeille kaksi kerrostaloa Porvoon Peippolan asuinalueelle. Kohteeseen tulee yhteensä 38 huoneistoa.
📍 Sijainti: Porvoo, Peippola
🏗️ Rakennuttaja: Porvoon kodit
👷 Rakennusliike: Peab
🏢 Kohde: 3 opiskelijakerrostaloa
🏠 Asuntoja: 38
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Hanke valmistuu loppuvuodesta 2026. Rakennusliike Lapti on aloittanut uuden omaperustaisen asuntokohteen rakentamisen Helsingin Oulunkylässä. Asunto Oy Helsingin Kruununvoutiin valmistuu 21 uutta asuntoa loppuvuodesta 2026.
📍 Sijainti: Helsinki, Oulunkylä
🏗️ Rakennuttaja: Rakennusliike Lapti
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Kerrostalo
🏠 Asuntoja: 21
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Satamatunneli on osa Helsingin satamien mittavaa uudistusohjelmaa. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 10. joulukuuta Jätkäsaaresta Länsiväylälle suunnitellun satamatunnelin mahdollistavan asemakaavan.
📍 Sijainti: Helsinki
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Satamatunneli
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: -
Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan 52 omistusasuntoa. JM Suomi aloittaa 52 asunnon kerrostalon rakentamisen Espoon Tapiolassa.
Asunto Oy Espoon Vellamonneito on ensimmäinen noin 200 asunnon kokonaisuudesta, jonka JM Suomi kehittää ja rakentaa Tietäjän alueelle. Valtaosasta tulee omistusasuntoja yhteensä neljään rakennukseen.
Vellamonneidon rakentaminen alkaa heti ja kohteen arvioidaan valmistuvan vuoden 2027 toisella vuosineljänneksellä.
📍 Sijainti: Espoo, Tapiola
🏗️ Rakennuttaja: JM Suomi
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: 1
🏠 Asuntoja: 52
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Espoon Asunnot Oy ja korjausurakoitsija Renevo Oy ovat solmineet yhteistoiminnallisen projektinjohtourakkasopimuksen kolmen asuinkerrostalon ja yhteensä 209 asunnon korjaamisesta vuoteen 2028 mennessä. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 31,7 miljoonaa euroa. Konseptikehitystyö on alkanut marraskuussa 2025.
Renevo keskittyy asuinkerrostalojen korjaamiseen. Sopimuksen mukainen korjausrakentaminen sisältää alussa konseptikehitysvaiheen, joka on alkanut marraskuussa 2025, ja sen jälkeen kunkin kohteen kehitys- ja toteutusvaiheet. Alustavien suunnitelmien mukaan ensimmäisen kohteen kehitysvaihe kestää noin puoli vuotta helmikuusta 2026 alkaen, ja toteutusvaihe kymmenen kuukautta syksystä 2026 alkaen. Toisen kohteen kehitysvaihe käynnistyy loppuvuodesta 2026 ja toteutus keväällä 2027. Kolmannen kehitysvaihe on suunniteltu alkavan kesällä 2027 ja toteutuksen alkuvuodesta 2028.
📍 Sijainti: Espoo
🏗️ Rakennuttaja: Espoon Asunnot Oy
👷 Rakennusliike: Renevo Oy
🏢 Kohde: 3 kerrostaloa
🏠 Asuntoja: noin 209
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 31,7 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Toivo Group Oyj on aloittanut 4,6 miljoonan euron arvoisen aluerakennuskohteen rakentamisen Espoon Niittykumpuun. Kohteeseen rakentuu kahdeksan perheasuntoa ja kohde valmistuu ja luovutetaan asukkaille arviolta joulukuussa 2026.
"Aloitimme lokakuussa 2025 tämän kahdeksan asunnon aluerakentamishankkeen ennakkomarkkinoinnin ja kysyntä on ollut jopa ennakoimaamme vahvempaa. Kohde on herättänyt runsaasti kiinnostusta ja asunnot varattiin nopeasti. Asuntojen rakentaminen aloitetaan välittömästi. Olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme tarjota asiakkaillemme laadukkaita ja kohtuuhintaisia perheasuntoja erinomaisella sijainnilla. Pyrimme siis jatkossakin tuomaan tarjolle laadukkaita koteja erinomaisilla sijainneilla", kertoo aluerakentamisen johtaja Jukka Lampela.
📍 Sijainti: Espoo, Niittykumpu
🏗️ Rakennuttaja: Toivo Group Oyj
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: -
🏠 Asuntoja: 8 perheasuntoa
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 4,6 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Toivo Group Oyj on aloittanut 4,6 miljoonan euron arvoisen aluerakennuskohteen rakentamisen Espoon Niittykumpuun. Kohteeseen rakentuu kahdeksan perheasuntoa ja kohde valmistuu ja luovutetaan asukkaille arviolta joulukuussa 2026.
📍 Sijainti: Espoo, Niittykumpu
🏗️ Rakennuttaja: Toivo Group Oyj
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: -
🏠 Asuntoja: Kahdeksan perheasuntoa
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 4,6 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Helsinki, Kamppi, Salomonkatu 8
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: YIT
🏢 Kohde: Terveys- ja hyvinvointikeskus
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2024
JM Suomi on hankkinut rakennusoikeutta noin 820 asunnon rakentamiseen Vantaalta. Rakennusoikeus kattaa neljä korttelia lentokentän läheisyyteen nousevalta Aviapoliksen alueelta.
Alueella on lainvoimainen asemakaava ja ensimmäisen kohteen rakentamisen arvioidaan alkavan vuoden 2026 toisen kvartaalin aikana.
📍 Sijainti: Vantaa, Aviapolis
🏗️ Rakennuttaja: JM Suomi
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: useita kerrostaloja
🏠 Asuntoja: noin 820
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: kevät/2026
Asuntosäätiö rakennuttaa parhaillaan poikkeuksellista kerrostalokohdetta, jossa uudenlaista piharakentamista toteutetaan kasvisiirteiden avulla. Asunnot valmistuvat keväällä 2027.
Asuntosäätiö rakennuttaa Helsingin Vuosaareen osoitteeseen Ensi parvi 3 yhteensä 115 asumisoikeusasuntoa, joiden koot vaihtelevat 32 neliön yksiöistä lähes sadan neliön perheasuntoihin. Samaan kortteliin valmistuu A-Kruunulle 121 vuokra-asuntoa.
📍 Sijainti: Helsinki, Vuosaari, Ensi parvi 3
🏗️ Rakennuttaja: Asuntosäätiö
👷 Rakennusliike: Arkta Reponen
🏢 Kohde: Kerrostalo
🏠 Asuntoja: 115 asumisoikeusasuntoa
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala on valinnut YIT:n Jätkäsaaren uinti- ja liikuntakeskuksen kehitysvaiheen kumppaniksi. Hanke alkaa kehitysvaiheella ja se toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Kehitysvaiheen jälkeiseen toteutusvaiheeseen tähtäävän rakennusurakan arvioitu kokonaisarvo YIT:lle on noin 87 miljoonaa euroa. Urakan arvo täsmentyy kehitysvaiheessa.
Kehitysvaihe käynnistyy marraskuussa 2025 ja kestää arvion mukaan elokuuhun 2026. Kehitysvaiheen lopussa tehdään päätös noin kolme vuotta kestävään toteutusvaiheeseen siirtymisestä.
📍 Sijainti: Helsinki, Jätkäsaari
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: YIT
🏢 Kohde: Uinti- ja liikuntakeskus
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 87 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: arviolta 2027
Kreaten ja GRK:nmuodostama ryhmittymä on allekirjoittanut Vantaan kaupungin kanssa sopimuksen Vantaan ratikan itäosan ensimmäisestä toteutusvaiheesta. Vantaan ratikan tarkistettu kokonaiskustannusarvio on noin 750 miljoonaa euroa. Itäosan allianssin rakentamisen arvio on 280 miljoonaa euroa, joka jakaantuu tasaosuuksin ryhmittymän osapuolten kesken. Vantaan ratikan itäosan rakentaminen alkaa joulukuussa.
Kreate, GRK ja muut itäosan allianssikumppanit jatkavat myös toteutukseen allianssimallilla, mikä mahdollistaa saumattoman yhteistyön ja kustannustehokkaat ratkaisut hankkeen edetessä. Itäosan toisen vaiheen toteutukseen arvioidaan siirryttävän keväällä 2026 erillisellä sopimuksella. Toisen tilausvaiheen sopimussumman arvioidaan olevan ensimmäistä sopimusta merkittävästi suurempi.
Itäosan allianssin projektipäällikkönä toimii Jonna Tuomiranta GRK:lta ja apulaisprojektipäällikkönä Sami Kari Kreatelta. Kreaten ja GRK:n muodostama GREAT Vantaa -ryhmittymä on kehitysvaiheen aikana hionut koko organisaation kovaan iskuun.
Itäallianssi rakentaa noin 8,5 kilometrin mittaisen ratikkaosuuden Kuninkaalasta Vantaalta Mellunmäen metroasemalle Helsinkiin. Hankkeeseen kuuluu raitiotiejärjestelmän lisäksi pysäkit, ajokaistat, pyörätiet, jalkakäytävät sekä maanalainen infra, kuten vesihuoltolinjat sekä pohjanvahvistukset. Lisäksi itäosalla toteutetaan uusia siltoja muun muassa Kehä III:n ja Porvoonväylän yli.
Kokonaisuudessaan Vantaan ratikka -hankkeessa rakennetaan katuja ja katualueita muutaman vuoden aikana enemmän kuin normaalitahdilla Vantaalla 15 vuoden aikana.
– Käynnistämme rakentamisen kaasuputkien siirrolla Kuusikon alueella. Työt käynnistyvät Kuninkaalassa Heidehofin puistosta jatkuen Kyytitielle. Lisäksi käynnistämme töitä Rajakylässä Länsimäentiellä Porvoonväylän sillan läheisyydessä, Tuomiranta listaa.
Vantaan ratikan itäosan on määrä valmistua 2029 vuoden loppuun mennessä. Kreatella ja GRK:lla on 50/50-osuus itäosan rakentamisesta eli urakan arvo kummallekin on noin 140 miljoonaa euroa. Toinen allianssi vastaa ratikkahankkeen rakentamisesta länsiosasta välillä Lentoasema–Tikkurila.
📍 Sijainti: Ratikkaosuus Kuninkaalasta Vantaalta Mellunmäen metroasemalle Helsinkiin
🏗️ Rakennuttaja: Vantaan kaupunki
👷 Rakennusliike: Kreaten ja GRK:nmuodostama ryhmittymä
🏢 Kohde: Ratikkalinja
💰 Arvioitu kustannus: noin 280 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Helsinki, Kalasatama, Tihtaalinkatu 4 ja Nihdinlaituri 1
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan asuntotuotanto
👷 Rakennusliike: Skanska
🏢 Kohde: 2 kerrostaloa
🏠 Asuntoja: 102, 46 asumisoikeusasuntoa ja 56 kaupungin vuokra-asuntoa
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Espoon Koulutaival Oy valitsi YIT:n kolmen Espooseen toteutettavan koulu- ja päiväkotikiinteistön toteuttajaksi sekä niiden elinkaaripalvelujen tuottajaksi.
Hankekokonaisuuteen kuuluvat Kurttilan koulu, Jupperin koulun uudisrakennus sekä päiväkodin ja kirjaston kokonaisuus ja Olarin kaksi päiväkotia. Koulu- ja päiväkotitilat tulevat yhteensä noin 1 450 varhaiskasvatusikäisen lapsen ja oppilaan sekä 170 henkilöstön jäsenen käyttöön. Hankkeen yhteenlaskettu laajuus on yli 17 000 bruttoneliömetriä.
Rakentaminen on tarkoitus käynnistää syksyllä 2026, kun suunnitteluvaihe on saatettu valmiiksi, jolloin kaikki kolme kohdetta olisivat valmiita viimeistään vuoden 2028 loppuun mennessä.
📍 Sijainti: Kurttilan koulu, Jupperin koulun uudisrakennus sekä päiväkodin ja kirjaston kokonaisuus ja Olarin kaksi päiväkotia
🏗️ Rakennuttaja: Espoon Koulutaival Oy
👷 Rakennusliike: YIT
🏢 Kohde: 3 Espooseen toteutettavaa koulu- ja päiväkotikiinteistöä
📐 Kerrosala: yhteensä noin 17 000 bruttoneliömetriä
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Kasavuoren koulukeskus saa uudet ja peruskorjatut tilat. Projektin on tarkoitus valmistua kokonaisuudessaan alkuvuodesta 2029. Urakkakilpailutus käynnistyy joulukuussa 2025, ja urakoitsijan valinnasta päätetään yhdyskuntavaliokunnan kokouksessa maaliskuussa 2026.
Kasavuoren koulukeskus on rakennettu useassa eri vaiheessa vuosien 1966–2015 aikana ja nyt on aika rakentaa uutta, purkaa ja korjata vanhaa. A-siipi puretaan ja sen tilalle rakennetaan kaksikerroksinen siipi kiinni nykyiseen liikuntasaliin. Uudisrakennettava laajennus tulee siis olemaan selkeästi osa alkuperäistä koulukeskusta.
📍 Sijainti: Espoo, Kasavuori
🏗️ Rakennuttaja: Espoon kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Koulukeskuksen peruskorjaus
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Uusi 37-asuntoinen pientalokohde rakennetaan osoitteeseen Savikuja 2, lähelle Espoon keskuksen monipuolisia palveluita ja hyviä liikenneyhteyksiä. Moderni ja ajanmukainen kokonaisuus toteutetaan puretun rivitalon tilalle, ja uudet kodit valmistuvat keväällä 2027.
Osoitteessa Savikuja 2 on aiemmin sijainnut vuonna 1984 valmistunut rivitalokohteemme. Rakennus purettiin käyttöikänsä päätteeksi.
Tuleva pientalokohde koostuu yhdeksästä yksi- ja kaksikerroksisesta rivi- ja paritalosta, joihin valmistuu yhteensä 37 asuntoa. Asuntojen koot vaihtelevat 58 ja 88,5 neliömetrin välillä, ja ne on suunniteltu erityisesti perheiden arkea silmällä pitäen.
Hankkeen urakoitsijana toimii Rakennusliike Soimu Oy, joka on meille ennestään tuttu ja luotettava kumppani aiemmista kohteista.
📍 Sijainti: Espoo, Mikkelä, Savikuja 2
🏗️ Rakennuttaja: Espoon asunnot
👷 Rakennusliike: Rakennusliike Soimu Oy
🏢 Kohde: Pientalokohde
🏠 Asuntoja: 37
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Tekova on tällä viikolla allekirjoittanut kehittämänsä liikekiinteistön myyntiä koskevan sopimuksen kiinteistöyhtiö Prisma Propertiesin kanssa. Kahden käyttäjän tarpeisiin kehitetty reilun 5 000 m²:n liikekiinteistö rakennetaan Raaseporiin, Helsingin ja Hangon välisen vilkasliikenteisen valtatie 25:n varrelle. Kyseessä on Tekovan omakehitteinen hankekehityshanke.
Liikekiinteistön rakentamisen arvioidaan käynnistyvän vielä vuoden 2025 aikana ja valmistuvan vuoden 2026 toisella vuosipuoliskolla.
📍 Sijainti: Raasepori, Raaseporiin, Helsingin ja Hangon välisen vilkasliikenteisen valtatie 25:n varrelle
🏗️ Rakennuttaja: Prisma Properties
👷 Rakennusliike: Tekova
🏢 Kohde: Liikekiinteistö
📐 Kerrosala: noin 5 000 m²
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Länsiratikat-hanke sisältää Vihdintien pikaraitiotien, läntisen kantakaupungin uudet raitiotiet Fredrikinkadulla ja Topeliuksenkadulla sekä näihin liittyviä katuinvestointeja. Kaupunginvaltuusto päätti hankkeen toteutuksesta vuonna 2021. Allianssit ryhtyvät laatimaan hankkeen toteutuksen edellyttämiä tarkempia rakentamissuunnitelmia. Tavoitteena on rakentamisvaiheen käynnistäminen vuonna 2026.
📍 Sijainti: Haaga, Kamppi, Meilahti, Punavuori, Töölö, Pitäjänmäki, Munkkiniemi, Kannelmäki
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike:kaksi ryhmittymää, toisen muodostavat Destia Oy, Destia Rail Oy, Proxion Plan Oy sekä WSP Finland Oy ja toisen YIT Infra Oy, NRC Group Finland Oy, Sitowise Oy sekä Sweco Finland Oy
🏢 Kohde: läntisen kantakaupungin uudet raitiotiet
💰 Arvioitu kustannus: Raitiotieinvestointien alustavasti arvioitu osuus on noin 600 miljoonaa euroa, katuinvestointien noin 400 miljoonaa euroa ja vesihuollon investoinnit noin 150 miljoonaa euroa.
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Alueelle on tarkoitus luoda monipuolinen liikuntakeskus liikuntatiloineen, tapahtumineen ja palveluineen. Hankkeessa toteutetaan vaiheistetusti jäähalli, johon tulee kaksi sisäjääkaukaloa, sekä monitoimiareena, johon tulee tiloja mm. pallopeleille, voimisteluun, ryhmäliikuntaan ja yleisurheiluun. Hankkeen kokonaislaajuus on 23 500 bruttoneliömetriä. Samanaikaisesti alueella tehdään myös erillistä infraprojektia, jossa kehitetään alueen liikenneratkaisuja, pysäköintialueita ja ulkokenttiä.
📍 Sijainti: Porvoo, Kokonniemi
🏗️ Rakennuttaja: Porvoon kaupunki
👷 Rakennusliike: SRV
🏢 Kohde: Jäähalli, monitoimiareena, infra
📐 Kerrosala: 23 500 bruttoneliömetriä
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 6/2026
Vantaan Hiekkaharjuun rakentuu uusia A-energialuokan koteja. Jatke Uusimaa Oy toimii hankkeessa KVR-urakoitsijana.
Jatke Uusimaa Oy on aloittanut Vantaan Jokiniemessä marraskuussa viikolla 46 uusien asuntojen rakentamisen Etukodit Oy:lle. Osoitteessa Pellavanpolku 4 sijaitseva As Oy Hiekkaharjun Huippu koostuu kahdesta 5-kerroksisesta A-energialuokan kerrostalosta. Kodit ovat aikataulunsa mukaan muuttovalmiita viimeistään helmikuussa 2027.
📍 Sijainti: Vantaa, Hiekkaharju, Pellavanpolku 4
🏗️ Rakennuttaja: Etukodit Oy
👷 Rakennusliike: Jatke Uusimaa Oy
🏢 Kohde: 2 kerrostaloa
🏠 Asuntoja: 36
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 11/2025
Nurmijärven kunta rakennuttaa uuden Urheilupuiston koulun KVR-urakkana sisältäen koulun suunnittelun ja rakentamisen. Urakkaan kuuluu koulurakennuksen lisäksi urakka-alueella olevat koulun pihatyöt. Tarjouskilpailu Urheilupuiston koulun rakentamishankkeesta päättyi syyskuun lopussa, ja pääurakoitsijaksi ja -toteuttajaksi on nyt valittu Sakela Rakennus Oy.
Rakennustyöt alkavat vuoden 2026 alkupuolella, ja päättyvät arviolta vuoden 2027 loppuun mennessä.
📍 Sijainti:Nurmijärvi, Kisatie 2
🏗️ Rakennuttaja: Nurmijärven kunta
👷 Rakennusliike: Sakela Rakennus Oy
🏢 Kohde: Koulurakennus, pihatyöt
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
YIT on valittu toteuttamaan Vantaan Energian lämpövarasto Varannon louhintaurakka Vantaalla. Hankkeen arvo YIT:lle on noin 100 miljoonaa euroa. Hanke kirjataan vuoden 2025 viimeisen neljänneksen tilauskantaan. Louhintatyöt alkavat joulukuussa 2025, ja urakka kestää arviolta kolme vuotta.
Varanto on valmistuessaan maailman suurin lämmön kausivarasto, joka sijoittuu syvälle Kehä III:n alle Vantaan Kuusikonmäessä. Varannon kapasiteetti on 90 gigawattituntia kaukolämpöä, mikä vastaa keskikokoisen suomalaiskaupungin vuotuista lämmitystarvetta.
Varannon on määrä valmistua vuoteen 2030 mennessä.
📍 Sijainti: Vantaa, Kuusikonmäki
🏗️ Rakennuttaja: Vantaan Energia
👷 Rakennusliike: YIT
🏢 Kohde: Lämpövarasto
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: noin 100 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt aloittaa Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan Kansallisarkiston päärakennuksen kattavan peruskorjauksen ja toimitilojen muutostyöt keväällä 2026. Korjaustyön aloittamista edeltää hankkeen kehitysvaihe projektinjohtourakoitsijaksi Senaatti-kiinteistöjen kilpailutuksessa valitun NCC:n ja suunnittelijoiden kanssa.
Koko kiinteistön kattavassa hankkeessa uusitaan talotekniset järjestelmät, restauroidaan julkisivut, kunnostetaan vesikatot ja piha-alueet sekä konservoidaan rakennushistoriallisesti arvokkaita sisätiloja. Työtiloja uudistetaan ja niihin toteutetaan yhteiskäyttöinen työympäristö Kansallisarkiston, Kotimaisten kielten keskuksen, Opetushallituksen, Saavutettavuuskirjasto Celian ja Suomen Akatemian käyttöön.
Yhteistyö hankkeessa on käynnistetty kehitysvaiheella ja toteutusvaiheeseen eli rakentamiseen siirtymisestä päätetään kehitysvaiheen jälkeen keväällä 2026.
Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana, joka soveltuu suojeltuun ja vaativaan kohteeseen erityisen hyvin.
Uudistetut tilat otetaan käyttöön syksyllä 2028.
📍 Sijainti: Helsinki, Rauhankatu 17
🏗️ Rakennuttaja: Senaatti kiinteistöt
👷 Rakennusliike: NCC
🏢 Kohde: Kansallisarkisto
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Toivo Group Oyj on aloittanut 3,8 miljoonan euron arvoisen aluerakennuskohteen rakentamisen Espoon Kiloon. Kohteeseen rakentuu yhdeksän perheasuntoa, ja kohde valmistuu ja luovutetaan asukkaille arviolta marraskuussa 2026.
📍 Sijainti: Espoo, Kilo
🏗️ Rakennuttaja: Toivo Group Oyj
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Aluerakennuskohde
🏠 Asuntoja: 9 perheasuntoa
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: 3,8 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
Rykmentinportinkadulle Tuusulaan nousee Logicentersin rakennuttama uusi tuotanto- ja logistiikkarakennus. Tiloihin muuttaa yksi Tuusulan merkittävimmistä työnantajista, hammaskuvantamislaitteita valmistava DEXIS.
Rykmentinportin yritysalueella Tuusulassa on käynnistynyt mittava toimitilahanke. Jatke Toimitilat Oy rakentaa KVR-urakkana Logicentersille uuden tuotanto- ja logistiikkalaitoksen, joka on kokonaispinta-alaltaan yli 11 400 neliömetriä. Tuotantotilojen rakentaminen on aloitettu tämän vuoden heinäkuussa, ja kohde valmistuu syyskuun 2026 loppuun mennessä.
Uusi DEXISin tuotanto- ja logistiikkarakennus on kolmekerroksinen. Sen ensimmäiseen kerrokseen tulee tuotanto- ja varastotilaa, koneistamo, sosiaalitiloja sekä tuotantoa palvelevaa toimistotilaa. Toiseen ja kolmanteen kerrokseen valmistuu toimistotilaa, ruokala ja keittiö, teknisiä tiloja sekä vuokralaisen erikoistiloja.
📍 Sijainti: Tuusula, Rykmentinpuisto
🏗️ Rakennuttaja: Logicenters
👷 Rakennusliike: Jatke Toimitilat Oy
🏢 Kohde: Tuotanto- ja logistiikkarakennus
📐 Kerrosala: yli 11 400 neliömetriä
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Hakaniemi, John Stenbergin ranta
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: Kreate
🏢 Kohde: John Stenbergin rannan peruskorjauksen ja uusien ranta-alueiden esirakentaminen
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Helsinki, Merihaka
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Puiston rakentaminen
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2027
Projektin aikana Mäkelänkadulla uusitaan maanalaista kunnallistekniikkaa, kuten vesi- ja viemärijohtoja, kaukolämpöputkia ja tietoliikennekaapeleita. Lisäksi uusitaan kadun pintarakenteet ja tekniset järjestelmät, kuten liikennevalot, valaistus ja ratatekniikka. Myös raitiokiskoja uusitaan paikoittain.
📍 Sijainti: Helsinki, Mäkelänkatu, aloitus Vallilasta
🏗️ Rakennuttaja: Helsingin kaupunki
👷 Rakennusliike: GRK
🏢 Kohde: Kadun peruskorjaus, noin 1,3 kilometrin osuudelta Kumpulantien ja Hämeentien välillä.
💰 Arvioitu kustannus: noin 24,8 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 10/2025
Peruskorjattavassa rakennuksessa on kaksi maanalaista ja koko tontin laajuista kellarikerrosta sekä kuusi maanpäällistä kerrosta. Laajennus toteutetaan sisäpihalle rakennettavaan siipirakennukseen sekä nykyistä rakennusta korottamalla.
📍 Sijainti: Helsinki, Fabianinkatu
🏗️ Rakennuttaja: S-Pankki
👷 Rakennusliike: Peab
🏢 Kohde: Toimistorakennuksen peruskorjaus ja laajennuksen rakentaminen
🏠 Asuntoja: noin 200 (150 yksiötä, 50 kaksiota)
📐 Kerrosala: 6 600 bruttoneliön kokoisen, kuusikerroksisen toimistorakennuksen peruskorjauksen ja 3 000 bruttoneliön laajennuksen rakentamisen
💰 Arvioitu kustannus: noin 24 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Espoo, Finnoo, Luoteisrinne 2
🏗️ Rakennuttaja: M2 kodit
👷 Rakennusliike: Hausia
🏢 Kohde: vuokrakerrostaloa
🏠 Asuntoja: 81 vuokra-asuntoa
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Nurmijärvi, Keskustie 11
🏗️ Rakennuttaja: Nurmijärven kunta
👷 Rakennusliike: YIT
🏢 Kohde: Väistötila
📐 Kerrosala: noin 7 800 k-m² -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Helsinki, Oulunkylä, Jokiniementie 42
🏗️ Rakennuttaja: Y-Säätiö
👷 Rakennusliike: VRP Rakennuspalvelut Oy
🏢 Kohde: Vuokrakerrostalo
🏠 Asuntoja: 44
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Helsinki, Herttoniemi, Laivalahdenkatu 6
🏗️ Rakennuttaja: Asuntosäätiö
👷 Rakennusliike: Pohjola Rakennus Oy
🏢 Kohde: Kerrostalo
🏠 Asuntoja: 31
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Espoo, Säteri, Leirimetsäntie 8
🏗️ Rakennuttaja: Asuntosäätiö
👷 Rakennusliike: Rakennusliike Soimu oy
🏢 Kohde: Kerrostalo
🏠 Asuntoja: 57
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
📍 Sijainti: Espoo, Hepokorpi, Hepokorventie
🏗️ Rakennuttaja: Microsoft/Fortum
👷 Rakennusliike: Tricon-Suvic TYL
🏢 Kohde: Datakeskus/lämmön talteenotto
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Peab toteuttaa Espoon Asunnot Oy:lle kaksi vuokra-asuinkerrostaloa Espoon Karakallioon osoitteeseen Kalasääksentie 1. Urakkasumma on 10,7 miljoonaa euroa.
Hanke sisältää kahden kerrostalon rakentamisen. Asunnot ovat korkotukiasuntoja ja niitä tulee yhteensä 82 kpl. Tonteille rakennetaan kerrostaloja palvelemaan pihat katoksineen sekä pysäköintipaikat. Lisäksi Rastaalantien puolelle toteutetaan melumuuri ja ulkoportaat kadulle.
Projekti käynnistyy kesäkuussa 2025 ja valmistuu marraskuussa 2026.
📍 Sijainti: Espoo, Karakallio, Kalasääksentie 1
🏗️ Rakennuttaja: Espoon Asunnot Oy
👷 Rakennusliike: Peab
🏢 Kohde: Vuokrakerrostalo
🏠 Asuntoja: 82
📐 Kerrosala: noin 7 800 k-m²
💰 Arvioitu kustannus: 10,7 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 5/2025
📍 Sijainti: Espoo, Espoonlahti, Mårtensbron uudelle asuinalueelle, vastapäätä kaupunkikeskus Lippulaivaa
🏗️ Rakennuttaja: Asuntosäätiö
👷 Rakennusliike: SRV
🏢 Kohde: Kerrostalo
🏠 Asuntoja: 50
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Elmon urheilupuisto on tämän vuosikymmenen suurin liikuntahanke Vantaalla. Uimahallia ympäröivä urheilupuisto toteutuu vaiheittain useiden vuosien kuluessa. Urheilupuisto rakennetaan kaupungin koillisosaan, Koivukylän ja Korson väliin.
Rakennus valmistuu ja varustellaan käyttöön vuonna 2027.
📍 Sijainti: Vantaa, Korson ja Koivukylän välissä
🏗️ Rakennuttaja: Vantaan kaupunki
👷 Rakennusliike: NCC
🏢 Kohde: Uimahalli
📐 Kerrosala: -
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2024
Vantaan Simonkylään nousee uusi 146-paikkainen vanhustenkeskus. Uudisrakennus tulee muodostamaan Tikkurilan vanhustenkeskuksen yhdessä tontilla jo sijaitsevan Simonkylän vanhustenkeskuksen kanssa. Vanhustenkeskus valmistuu arviolta loppuvuodesta 2026.
Vantaan Simonkylään, osoitteeseen Simontie 5, nousee uusi Tikkurilan vanhustenkeskus. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue tulee toimimaan vanhustenkeskuksen palveluntuottajana ja vuokralaisena. VAV Palvelukodit Oy:n omistukseen tulevan vanhustenkeskuksen rakennuksen suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy. Rakennuksen pää- ja arkkitehtisuunnittelija on HIMLA Architects Oy.
Nelikerroksiseen uudisrakennukseen tulee asukaspaikkoja yhteensä 146, ja paikat ovat ympärivuorokautisen palveluasumisen ja yhteisöllisen asumisen paikkoja.
Tontilla sijaitsee jo toinen yksikkö, Simonkylän vanhustenkeskus, joka tulee liittymään yhdyskäytävällä uuteen rakennukseen. Simonkylän vanhustenkeskuksen asukkaat ja päivätoiminnan asiakkaat pääsevät tulevaisuudessa hyödyntämään uuden vanhustenkeskuksen yhteistiloja.
Kooltaan Tikkurilan vanhustenkeskuksen uudisrakennus on 10 338 neliömetriä. Uudisrakennus rakennetaan A-energialuokkaan ja rakennuksessa hyödynnetään uusiutuvia energianlähteitä kuten maalämpöä ja katolle asennettavia aurinkopaneeleja.
📍 Sijainti: Vantaa, Simonkylä, Simontie 5
🏗️ Rakennuttaja: VAV Palvelukodit Oy
👷 Rakennusliike: Rakennusliike Lapti Oy
🏢 Kohde: Vanhustenkeskus
🏠 Asuntoja: 146
📐 Kerrosala: 10 338 neliömetriä
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025