Keliber solmi joulun alla kaivospalvelusopimuksen maanrakennusyhtiö E. Hartikaisen kanssa. Sopimus kattaa malmin louhinnan ja kuljetuksen rikastamolle. Rikasteen kuljetuksesta Kaustiselta Kokkolan kemiantehtaalle sovitaan myöhemmin.
Päivänevan rikastamolla Kaustisella asennukset ja testaukset on saatu valmiiksi tammikuun alussa, kertoo toimitusjohtaja Hannu Hautala. – Rikastamo on saavuttanut niin sanotun mekaanisen valmiuden. Kylmätestaukset on tehty ja laitoksella alkaa olla valmius vastaanottaa malmia.
Kokkolan litiumkemiantehtaalla on vielä jonkin verran asennustöitä tekemättä. Hautala arvioi, että ne saadaan valmiiksi tammi-helmikuun vaihteessa.
Toiminnan aloittamiseen vaikuttaa litiumin maailmanmarkkinahinta. Viime kesänä litiumhydroksidin hinta sukelsi alimmillaan noin 8 000 dollariin tonnilta, nyt hinta on kivunnut noin 15 000–16 000 dollariin.
– Isossa kuvassa litiumin kysyntä kasvaa vuosittain 15–20 prosenttia liikenteen sähköistyessä. Myös muut energian varastointiin liittyvät ratkaisut tarvitsevat litiumia, sanoo Hautala.
Maailmanmarkkinahinta on edelleen viiden vuoden keskiarvoa alhaisempi ja kaukana parin vuoden takaisesta huipusta. Kun Sibanye-Stillwater teki investointipäätöksen Suomeen, litiumhydroksidista maksettiin noin 80 000 dollaria tonnilta.
Sibanye-Stillwater omistaa Keliberistä noin 80 prosenttia, 20 prosenttia osakkeista on Suomen valtion omistamalla Finnish Minerals Groupilla.
📍 Sijainti: Kaustinen, Päiväneva
🏗️ Rakennuttaja: Keliber
👷 Rakennusliike: Maanrakennusyhtiö E. Hartikainen
🏢 Kohde: tehdas
💰 Arvioitu kustannus: noin 20 M€
📅 Rakentamisen aloitus: -
Kanniston tuulivoimahanke sijaitsee Keski-Pohjanmaalla, Halsuan kunnassa. Hankealue sijaitsee noin 10 kilometriä Halsuan keskustasta koilliseen.
Kannisto käsittää 20 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu kokonaisteho on 124 megawattia. Voimaloiden kokonaiskorkeus on 250 metriä. Hankkeen sähkönsiirto toteutetaan 400 kilovoltin voimajohdolla, joka rakennetaan hankealueelta Honkakankaan sähköaseman kautta Halsuan sähköasemalle. Halsuan sähköasema sijaitsee noin 12 kilometrin päässä hankealueesta.
Kanniston rakentamisen investointipäätös tehtiin joulukuussa 2025. Tuulipuiston rakennustyöt ovat käynnissä, ja puiston on määrä valmistua vuonna 2028. Valmistumisen jälkeen OX2 jää tuulipuiston omistajaksi ja vastaamaan sen teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista. Tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto tulee olemaan noin 390 gigawattituntia, joka vastaa noin 78 000 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta (5 000 kWh/kotitalous).
Rakennustyöt ovat käynnistyneet pintamaan poistolla. Vuoden 2026 alussa työt jatkuvat puuston poistolla sekä louhinnalla ja maanrakennustöillä.
📍 Sijainti: Halsua
🏗️ Rakennuttaja: OX2
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Tuulivoimahanke
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Hankealue sijaitsee noin 15 kilometriä Halsuan keskustasta itään. Honkakangasta kehitettiin alun perin osana Halsuan tuulivoimahanketta. Siihen kuului myös Kanniston hankealue.
Honkakangas käsittää yhteensä 16 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu kokonaisteho on noin 105 megawattia. Yhden voimalan kokonaiskorkeus on 250 metriä. Tuulipuiston sähkönsiirtoa varten rakennetaan 400 kilovoltin voimajohto Honkakankaan sähköasemalta Fingridin Halsuan sähköasemalle.
Honkakankaan tuulipuiston rakentamisen investointipäätös tehtiin maaliskuussa 2025. Tuulipuiston on määrä valmistua vuonna 2027. Valmistumisen jälkeen OX2 jää tuulipuiston omistajaksi sekä vastaamaan sen teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista. Tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto tulee olemaan noin 360 gigawattituntia, joka vastaa noin 73 000 kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta (5 000 kWh/kotitalous).
Tuulipuiston rakennustyöt ovat käynnissä. Voimaloiden perustukset ovat valmistuneet ja nostokenttien sekä teiden viimeistelytyöt ovat käynnissä. Käynnissä ovat myös tuulipuistoalueen sähköaseman rakennustyöt sekä sisäverkon asennustyöt. Lisäksi rakenteilla on 400 kilovoltin voimajohto tuulipuiston sähkönsiirtoa varten.
Tuulivoimalaosat kuljetetaan tuulipuistoon kevään ja kesän 2026 aikana. Tuulivoimaloiden pystytykset aloitetaan, kun voimalaosia on saapunut riittävästi työmaalle. Pystytykset kestävät noin puoli vuotta.
📍 Sijainti: Halsua
🏗️ Rakennuttaja: OX2
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Tuulivoimahanke
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2025
Biltema rakentaa Kokkolaan kolme kertaa nykyistä suuremman tavaratalon lähemmäksi keskustaa
Varaosa- ja tarvikemyymäläketju on etsinyt Kokkolasta tonttia jo jonkin aikaa, ja on nyt ostanut tontin Höyläämönkadulta.
Bilteman nykyinen tavaratalo on toiminut Heinolan kauppa-alueella 15 vuotta. Myymälä on reilun 2 000 neliömetrin kokoinen.
📍 Sijainti: Kokkola
🏗️ Rakennuttaja: Biltema
👷 Rakennusliike: -
🏢 Kohde: Toimitila
📐 Kerrosala: 2000m2
💰 Arvioitu kustannus: -
📅 Rakentamisen aloitus: 2026
NRC Group ja Väylävirasto ovat solmineet kaksivuotisen jatkosopimuksen Pohjois-Suomen rataverkon kunnossapitoalueesta 9, joka kattaa pääradan Kokkolasta Ouluun sekä rataosuudet Tuomioja-Raahe ja Ylivieska-Iisalmi. Sopimuksen arvo on 9,4 miljoonaa euroa ja se on voimassa 1.11.2026 alkaen vuoden 2028 loppupuolelle.
Kunnossapito suunnitellaan huolellisesti ennakkoon. Kunnossapitoalue 9 sisältää liikennemääriltään hyvin vaihtelevia rataosuuksia. Kokkolan ja Oulun välinen rataverkko on osa Suomen nopealiikenteistä päärataa, ja rata Kokkolasta Raaheen ja Ouluun on myös tärkeä tavaraliikenneväylä.
Kunnossapitoalueen laajuus on yhteensä noin 470 raidekilometriä ja se sisältää 370 vaihdetta sekä 159 tasoristeystä. Kokonaisuuteen kuuluvat myös radan turvalaitteet, joihin sisältyy muun muassa raidevirtapiirejä ja akselinlaskentaosuuksia. Ratapölkkyjä uusitaan vuositasolla vähintään 500 kappaletta.
Radan kunnossapitoon kuuluu etukäteen määritellyn huoltokierron mukaisia töitä ympäri vuoden. Korjaus- ja kunnostussuunnitelmia tarkennetaan kiskojen ultraäänitarkastusten, kävelytarkastusten ja Meeri-radantarkastusvaunun antamien geometriatietojen pohjalta. Lisäksi alueita käydään läpi yhdessä tilaajan kanssa.
Pohjoisilla kunnossapitoalueilla on yhä paljon yksiraiteisia rataosuuksia. Niiden kunnossapidon suunnittelu vaatii tarkkuutta ja ammattitaitoa, sillä työt on ajoitettava tarkasti junaliikenteen ehdoilla. Keväälle ja syksylle on kunnossapitoalueelle ajoitettu pidemmät työikkunat, jolloin liikenteen ollessa tauolla pystytään huoltamaan laajempia kokonaisuuksia kerralla.
Peruskunnossapito painottuu kesään, talvella varmistetaan liikenteen toimivuus ja turvallisuus
Pääosa kunnossapitotöistä painottuu sulalle kesäkaudelle, jolloin tehdään paljon varsinkin radan tukemistöitä ja uusitaan kiskoja.
Vaihteita, turvalaitteita ja asetinlaitteiden huoltoja tehdään tasaisesti ympäri vuoden. Talvella kunnossapidossa painottuu lumen ja jään poistaminen, liukkauden torjunta sekä vaihteiden huolto, jotta rata pysyy turvallisena ja liikennöitävänä.
📍 Sijainti: Kokkolasta Ouluun sekä rataosuudet Tuomioja-Raahe ja Ylivieska-Iisalmi. Sopimuksen
🏗️ Rakennuttaja: Väyllävirasto
👷 Rakennusliike: NRC Group
🏢 Kohde: Ratahuolto
💰 Arvioitu kustannus: 9 miljoonaa euroa
📅 Rakentamisen aloitus: 2026